Kolmas osa tästä Engelsin pienestä teoksesta käsittelee sangen mielenkiintoista kysymystä, joka yhä häiritsee filosofien mieliä ja keskustelu sen johdosta on käynnissä yksinpä materialistienkin keskuudessa; se on uskonnon suhde yhteiskunnalliseen kehitykseen. Feuerbach on selittänyt että yhteiskunnallisen kehityksen vaihekaudet on merkitty uskonnollisten muutosten merkeillä. Hän käyttää uskontoa ikäänkuin samanmukaisena inhimillisen rakkauden kanssa, selittäen uskonto-sanan merkityksen johtuneen latinalaisesta sanasta "religare", "kiinnittää", antaakseen sille muinaiskielitieteellisen ja kehityksellisen tarkoituksen selostuksensa tukemiseksi, ollen tämä väittelytaiteellinen temppu, jonka Engels kumoaa. Selityksen, että suurten historiallisten vallankumousten mukana on seurannut uskonnolliset muutokset, sanoo Engels olevan paikkansa pitämättömän, paitsi ainoastaan rajoitetussa merkityksessä, nimittäin kolmeen suureen mailman uskontoon nähden — kristinuskoon, muhamettilaisuuteen ja buddhalaisuuteen nähden.
Engels väittää, että uskonnolliset muutokset yhdessä taloudellisten ja poliittisten muutosten kanssa pysähtyivät sangen lyhyeen porvarillisessa vallankumouksessa, joka tehtiin ilman uskontoon vetoamatta. On ilmeistä ettei tämä ole kokonaan totta, sillä englanninkieltä puhuvissa maissa ainakin, ei ainoastaan porvaristo, mutta hyvin usein myöskin proletaariset liikkeet yrittivät selittää oikeudellisuutensa vetoomalla Raamattuun. Raamatun oppeja ja Vuorisaarnaa on usein käytetty vallankumouksellisia liikkeitä tukemaan; vieläpä Englannin ja Amerikan kristillisille sosialisteille on myönnetty oikeus olla edustettuna kansainvälisissä kongresseissa; vielä muitakin esimerkkejä uskonnon yhteydestä proletaarisen liikkeen kanssa voitaisiin esittää.
Mutta laajemmassa merkityksessä Engelsin väite on epäilemättä pätevä. Proletaarinen liike, ollen eroava porvarillisesta, ei ole kehittänyt mitään määrättyä uskonnollista koulukuntaa, se ei ole omistanut itselleen mitään erikoista uskonnollista oppia. Päinvastoin kirkon ja työväen välille näyttää kasvavan yhä suurempi juopa, jota seikkaa uskonnolliset sanomalehdet usein valittavat. Kuuluisan "Paavillisen työväenliiton" tarkoituksena on epäilemättä pyrkiä säilyttämään työväki kirkon yhteydessä, ja pappien vaikutusvallan alaisena toimivien työväen unioiden muodostaminen oli loogillinen yritys tämän liiton opetuksista ja vaikutuksesta [Quebecin maakunnassa on katolisten ammattiunioiden muodostaminen vielä näinä vuosina alettu homma ja täytyy sanoa, joltisenkin menestyksellä. — Suom. muistutus.] Mutta sellaiset uskonnolliset liikkeet eivät missään tapauksessa ole työväkeä edustavia; itseasiassa niitä pidetään varsinaisen tietoisemman proletaarisen liikkeen taholta haitallisina ja ovatkin ne sille vihamielisiä.
Feuerbachin ihmisyys-ylistely uskontona, saa Engelsin taholta puoli-ivallisen, puoli-humoorisen käsittelyn, sillä hänen selitystään, että Feuerbachin aatteet voivat täysin toteutua torilla, ei voida ottaa vakavalta kannalta. Engelsin selvänäköisyys siinä, että puhtaasti inhimillisen uskonnon merkitys on sangen vähäpätöinen, on varsin ihmeteltävä, huolimatta siitä että neljäkymmentä vuotta lisäkokemusta Feuerbachin aatteitten tutkistelussa oli hänelle suuresta arvosta arvioidakseen inhimillisen uskonnon todellisen arvon inhimillisyys kysymyksessä. Feuerbachin jälkeen on tehty monia yrityksiä uskonnon rakkaudelle perustamisen suhteen, mutta mitkään niistä eivät ole olleet menestyksellisiä. Positiivisuus eli sen uskonnollinen puoli on aina epäonnistunut. Se on kiinnittänyt itseensä ainoastaan pieniä ihmisryhmiä, joista muutamat ovat omanneet suuria kykyjä ja saaneet aikaan paljon, mutta uskonto sen sanan positiivisessa merkityksessä tunnustetaan epäonnistuneeksi yksin sen vilpittömimpien ihailijain taholta. Veljeyskirkkoja, ihmisyyskirkkoja, kansan kirkkoja ja muita sellaisia järjestöjä on muodostettu samanlaisille inhimillisyys periaatteille, jotka ovat selittäneet kehittävänsä mahdollisimman paljon rakkautta ja mahdollisimman vähän uskoa, mutta ne ovat epäonnistuneet vaikuttamaan tavallisiin miehiin ja naisiin. Teosofia, orientaalisen (Itämaisen) mystillisyyden järjestelmä perustuen ihmisten veljeyskäsitteelle, on myöskin vaatinut itselleen tunnustusta, sillä perusteella, että sillä on laaja humanitaarinen pohja. Yksikään näistä humanitaarisista uskonnoista ei kuitenkaan näytä tyydyttävän ajan vaatimuksia, joka ei näytä haluavan mitään humaniteettisia opetuksia. Ainoat uskonnot, jotka ovat säilyneet, ovat niitä jotka ovat dogmaattisia ja perustuvat sokealle uskolle, mutta nämäkään eivät kykene saamaan proletaarisia kannattajia.
Engelsin muistutukset näyttävät enempi kuin pitävän paikkansa tämän päivän tosiasiain valossa, sillä proletariaatti on muodostamassa omaa uskontoaan, joka edustaa sen aatteellista kaipuuta, mutta proletariaatti näyttää olevan sangen halukas irtautumaan kaikista uskonnon haaveista, olkoonpa ne mitä laatua hyvänsä ja asettavan sen sijaan käytännöllisen siveysopin ja tieteiden opetuksen. Niinpä tiedetään että viisi kuudesta Berliinin työväenluokkalaisesta, jotka käyvät sunnuntaikokouksissa, ovat sosialistisilla luennoilla.
Feuerbachin filosofian vallankumouksellisuus ei esiinny hänen siveysopissaan, jonka Engels hyvällä syyllä julistaa olevan yhtä huonon kuin hänen edeltäjäinsä, koska se pohja jolle se rakentuu ei ole ensinkään todellisempi. Feuerbach on epäonnistunut käytännöllisen siveysopin opettajana; hän harhailee asbtraktisissa asioissa eikä kykene näkemään todellisuutta.
Viimeisessä osassa teostaan Engels jättää Feuerbachin kritiseerauksen ja esittää omaa filosofiaansa.
Ehdottomalla avonaisuudella ja vaatimattomuudella hän antaa tunnustuksen Marxille materialistisen historian käsityksen teoriasta, jonka selostamiseksi ja todistamiseksi hän itse on työskennellyt taukoamatta aina siitä asti kuin tämä teoria alkoi heille kummallekin hämärtää, noin neljäkymmentä vuotta ennen tämän teoksensa kirjoittamista. Toisessa kohden oleva reunamuistutus on todistus työtoverin ylevämielisyydestä kanssatyöskentelijäänsä kohtaan, ollen se esimerkki vaatimattomuudesta ja itsensä tunnustamattomuudesta, jota harvoin näkee ja jota ei tapahdu usein kirjallisuuden alalla yhdessätyöskentelijäin taholta. Mikään ei voi antaa ylevämpää todistusta näiden kahden maanpakolaisen luonteen jaloudesta ja tarkoitusten vilpittömyydestä.
Engels selittää marxilaisen historian filosofian niin selvästi ja täydellisesti, ettei siihen ole syytä enään kajota, ainoastaan on syytä kiinnittää jossain määrin huomiota nykyajan kehityksen valossa joidenkin määritelmien tarkkuuteen taloudellisten tekijäin laajan teorian Hiotteluun lujaan ja ankaraan taloudelliseen determinismiin nähden.
Tarkastettuamme Engelsin väitteitä materialismin puolesta, huomaamme me, etteivät ne ole luonteeltaan sellaisia, että ne aiheuttaisivat mitään äärimmäisiä johtopäätöksiä aikaansa seuraavien sosialististen julkisuusmiesten tai johtajain taholta. On muistettava että taloudellisten olosuhteiden vaikutusta uskonnollisiin ja poliittisiin ilmiöihin on viimeisinä vuosina visusti tutkittu ja jatkuvasti saadut kootut todistukset osoittavat kuinka merkillisen suuri vaikutus taloudellisilla tekijöillä on kaikkiin yhteiskunnallisen elämän ilmiöihin. Voi olla mahdollista, että menestykselliset tutkimukset tällä uudella alalla ovat väliaikaisesti johtaneet muodostamaan liioittelevia ajatuksia taloudellisten tekijöiden todellisesta vaikutuksesta.