Laivaväellä on tietysti sellaisenakin aikana työnsä: purjeita on paikattava, köysistöä, sekä kiinteää että juoksevaa, on tarkastettava, eivätkä valaanpyynnissä tarvittavat aseetkaan saa ruostua: veneenohjaajien erityisenä velvollisuutena on pitää ne kirkkaina ja hyvässä kunnossa. Tynnyrin tekijälläkin on laivassa työtä valmistaessaan astioita tulevan pyynnin varalle, ja kirvesmies puuhailee veneiden kimpussa etsien lahoja kohtia ja paikkaillen niitä. Mutta koko hommassa ei ole eloa, ei oikeata toiminnan henkeä. Kaikesta huomaa, että miehet, jotka jo kuukausimääriä ovat ajelehtineet merellä sinne tänne, tekevät työtä ainoastaan päästäkseen vetelehtimästä joutilaina. Jokainen luo tuontuostakin ikävöivän katseen työstänsä meren väreilevälle ulapalle erottaakseen mahdollisesti aaltojen kimalluksen keskeltä valaan puhaltaman suihkun, vaikka tietaäkin toiveensa turhaksi. Sillä jos sellaista todella olisi näkyvissä, niin tähystäjän huuto kyllä olisi sen jo aikoja sitten ilmoittanut. —
»Jo puhaltaa!» kajahtaa yhtäkkiä.
Kaikki työ keskeytyy kuin komennosta. Tynnyrintekijä viskaa vasaran kädestään, puuseppä höylänsä. Kapteeni, joka on makaillut kajuuttansa sohvalla lukien tai nukkuen, jotenkuten kuluttaakseen aikaa, joka tällaisessa joutilaassa kuljeksimisessa venyy kamalan pitkäksi, ryntää rappusia ylös, katsoo tuulen puolelle ja ylös tähystäjään saadakseen tarkempia tietoja valaasta, joka on ilmestynyt näkyviin.
»Jo puhaltaa!» huutaa mies uudelleen — »puhaltaa — puhaltaa — puhaltaa —» jatkaa hän verkalleen ja venytellen, kun useita suihkuja perätysten nousee, ilmoittaen siten kunkin niistä erikseen.
»Missäpäin?» kuuluu kannelta huuto, ja tähystäjän ojennettu käsivarsi näyttää suunnan. Mutta kovin se viittaa vastatuuleen, ja tulisessa kiireessä veneenohjaajat huutavat miehistönsä koolle, kukin ehtiäkseen ensimäisenä vesille, — kunnia, kunnia ennen kaikkea! Pieni vesitynnyri täytetään; pytty, missä on köysikerä harpuuneja [harpuuni — valaanpyytäjäin käyttämä väkäkeihäs, joka heitetään (nykyään ammutaan tykillä) valaan ruumiiseen. Sen varressa on köysi, joka estää saaliin pääsemästä pakoon] varten, heitetään veneeseen, harpuunit pannaan paikoilleen, ja vene laskeutuu veteen vipukiekkojen kitistessä. Miehet seuraavat perässä kavuten alas laivan ulkolaitoja pitkin kuin kissat. Airot pannaan veteen, ja heti kun harpuunimies eli boats-header (veneenpäällikkö) on asettunut paikallensa veneen perään, lähdetään liikkeelle. Lujarakenteisen, kevyen pyyntiveneen terävä keula kääntyy osoitettuun suuntaan, ja vaahdoten vesi halkeaa molemmille puolille.
Silloin kun valaita ilmestyy tuulen alapuolelle, saattavat laivat täysin purjein lähestyä niitä jonkun matkan päähän, säikyttämättä niitä pakosalle, ja ripeästi vesille lasketut veneet pääsevät sitten purjeillaan hiljaa ja huomaamatta saaliinsa lähelle. Semmoisissa tapauksissa ajo käykin nopeasti ja varmasti sekä verrattain helposti. Mutta jos laiva yrittäisi vastatuuleen luovimalla päästä lähelle valaita, menisi paljon aikaa hukkaan ja kuitenkin perin harvoin onnistuttaisiin saavuttamaan saalis. Soutaminen on senvuoksi tässä tapauksessa nopein ja varmin keino, vaikkakin samalla vaivalloisin. Laiva seuraa jäljellejääneine miehistöineen perässä niin nopeasti kuin pääsee ottaakseen pyynnin loputtua veneet jälleen huostaansa ja mahdollisesti saaliiksi saadun valaan kupeelleen hinattavaksi. »Harold kuninkaan» neljä venettä kiitivät nekin notkuvin airoin suoraan päin tuulta ja saivat puolituntisen ripeän soudun jälkeen näkyviinsä ensimäisen »suihkun». Edessä oli nähtävästi useampia valaita, jotka leikitellen milloin sukelsivat syvyyteen, milloin nousivat pinnalle. Sinne asti oli heille laivasta osoitettu seipään päähän kiinnitetyllä, mustaksi maalatulla pyöreällä korilla, minnepäin valaat milloinkin kääntyivät. Yhden matruusin täytyi näet kaiken aikaa pitää ylhäällä tuota kauasnäkyvää viittakoria, ja veneet suuntasivat sen mukaan kulkunsa.
Omituinen jännitys ja kiihko päästä ensimäisenä valaaseen »kiinni» valtaa tuollaisilla retkillä ei ainoastaan veneenohjaajien ja harpuunimiesten, vaan koko miehistön mielet. Suurin kunnia tulee sille veneelle, mistä ensimäinen maaliin osunut ja tehokas heitto on tehty, ja pyynnin tuloksesta saavat kaikki osansa, kapteenista laivapoikaan asti. Siksi onkin luonnollista, että miehet ponnistavat kaikki voimansa, jotteivät jäisi muista jäljelle. Nopeimmat kolme venettä olivat tälläkin kertaa niin pitkällä, että saattoivat pian päästä sopivalle heittovälille, kun taas neljäs, jota komensi nuori, hurjapäinen irlantilainen, jäi miehistönsä epätoivoisista ponnistuksista huolimatta jälkeen. Kun ensimäisten veneiden ohjaajat jo valmistautuivat heittämään harpuunin, oli neljäs vene vielä lähes kaapelinmitan päässä niiden takana. [Kaapelinmitta = merenkulkijain käyttämä pituusmitta, joka on eri maissa erisuuri (keskimäärin 200 metriä).]
Silloin nousi heidän oikealla puolellaan, tosin vielä pitkän matkan päässä, yksinäinen suihku ilmaan. Veneet eivät yleensä mielellään erkane kauas toisistaan, jotteivät hädän tullessa jäisi apua vaille, mutta heti kun peränpitäjänä seisova nuori irlantilainen huomasi tämän yksinäisen suihkun, joka osoitti valaita olevan toisaallakin, käänsi hän silmänräpäyksessä veneensä keulan sinnepäin lähteäkseen ajamaan toista saalista kuin muut veneet.
Juuri tällöin oli toisissa veneissä niin paljon puuhaa, etteivät niiden päälliköt joutaneet huomaamaan irlantilaisen aikeita. Mutta soutajat, jotka istuivat kasvot veneen perään päin ja näkivät kumppaniensa muuttuneen suunnan, oivalsivat helposti, että toisaallakin oli saalista, eikä heillä ollut mitään sitä vastaan, että pääsivät yhdestä kilpailijasta. Sitäpaitsi he olivat lähempänä valaita kuin olivat aluksi luulleetkaan; nämä näet sukelsivat yhtäkkiä veden alle ja viipyivät siellä jonkun aikaa, veneiden kiitäessä entistä suuntaansa minkä airoista läksi, mutta ilmestyivät sitten taas yhtäkkiä pinnalle tuskin kolmenkymmenen askelen päässä heistä, ja eräs tuli niin lähelle ensimäistä venettä, että ohjaaja silmänräpäyksessä viskasi harpuuninsa lujasti sen selkään kiinni. Ennenkuin kymmenen minuuttia oli kulunut, olivat molemmat muutkin iskeneet saaliinsa, mutta toisen veneen harpuuni irtautui ja sen saalis painautui syvyyteen. Silloin tämä vene, joka nyt oli joutunut kauas valasparvesta, seurasi kolmatta venettä, pyrkien varmuuden vuoksi iskemään harpuuninsa sen saaliiseen, mikä lopulta onnistuikin. Vangitut valaat uivat täyttä vauhtia pohjoiseen, vetäen veneitä perässään, niin että aalto kuohui korkeana keulan molemmin puolin. Vihdoin kolmannen veneen harpuunimies onnistui syöksemään keihäänsä valaan rintaevän juureen ja antamaan sille surmanpiston. Ensimäinen vene jatkoi vielä menoa englannin-penikulman verran, kunnes senkin harpuunimies sai saaliinsa isketyksi hengiltä, jonka jälkeen vene jäi odottamaan laivaa. Soutamalla olisi ollut mahdoton hinata tuollaista jättiläisruhoa perässään. Niin kauas he jo olivat joutuneet laivasta, ettei tämän runkoa enää näkynyt vedenpinnan yläpuolella, ja hitaasti se läheni heitä luovimalla pyrkien hiljaisessa tuulessa koillista kohti.
Noissa kolmessa veneessä tähysteltiin nyt, vaikka turhaan, neljättä, joka oli joutunut aivan näkymättömiin. Joka taholta etsittiin sen vaaleata purjetta, joka mahdollisesti oli nostetettu. Mutta mitään ei näkynyt. Miehet kuitenkin lohduttivat itseään sillä, että laivasta käsin oli joka tapauksessa pidetty venettä silmällä ja että sen kulkema suunta tiedettiin.