Kaikissa tapauksissa pitää junailijain kohdella matkustajia puolueettomasti ja jakaa heidät tasan eri pysähtymispaikkoja varten määrättyihin vaunuihin, eivätkä he saa ottaa vastaan »juomarahoja», mutta, rakas ystävä, he ovat ihmisiä ja sen lisäksi hyvin huonopalkkaisia, ja heistä kestänee kukin tuulta ja tuiskua, kylmää ja kuumaa, mutta hyvin harvoin jaksaa torjua kymmenen groschenin rahaa ja kourallista sikaareja. Siitä johtuu, että on vaunuja, joissa yksinäinen vanha matkustaja lojuu hyvin mukavasti vähine matkakapineineen neljällä istuinpaikalla, polttaa sikaariansa levittäen tavaransa toisille neljälle paikalle, samalla kun aivan siinä likellä ei omenakaan vaunussa voisi lattialle pudota ja ummehtunut ilma muuttaa onnettomasti teljettyjen ihmisten hengityksen myrkyksi.
Juna pysähtyi: »Marburgin asema.»
»Frankfurtiin!»
»Tänne sisään, hyvä herrasväki!»
»Mutta siellähän on kaikki täynnä.»
»Kuinka monta teitä on?»
»Kolme henkeä ja lapsi.»
»Tilaa juuri vielä kolmelle — naisen tuolla täytyy siirtää pois tavaransa.»
»Mutta tuossa vieressä on vaunu vielä aivan tyhjä — siellä istuu vain yksi herra.»
»Giessenin vaunu, eikä kenenkään muun ole lupaa astua siihen. Pyydän, astukaa sisään, sillä juna lähtee, taikka jäätte! Enhän tietysti voi joka perheelle hankkia eri vaunua.»