Sellaisia pikku kohtauksia sattuu joka junassa, joka radalla ja tulee aina vastedeskin, niin kauan kuin on olemassa kymmenen groschenin rahoja ja sikaareja matkustajien ja junailijain hyväksi.
Fritz ei istunut ensi kertaa junassa, ja vaikkei hän aluksi, tavallisen huolettomuutensa vuoksi, ollut erittäin välittänyt siitä, mihin ja kenen seuraan joutui, alkoi häntä lopulta vaivata vaunun yhä pahempi täyttyminen. Sinne oli tullut myös pari vanhempaa naista, jotka puhelivat keskenään ranskaa, mutta ääneen, moittien saksalaisten raakaa tupakoimistapaa. Se kävi hänelle lopultakin kiusalliseksi, hän tahtoi olla rauhassa, heitti senvuoksi pois sikaarinsa ja astui seuraavalla asemalla, Giessenissä, matkalaukkuineen ja sateensuojineen ulos etsimään toista, mukavampaa paikkaa.
Oikeastaan oli hänen aikomuksensa ollut matkustaa suoraan Kölniin ja sieltä kulkea Reiniä ylöspäin. Sitä varten hän oli varovaisuuden vuoksi — ja jättääkseen avoimeksi toisenlaisenkin päätöksen — ottanut matkalipun vain Giesseniin asti. Matkalla oli kuitenkin Raspen perhe yhä pyörinyt hänen päässään. Hänestä tuntui niin merkilliseltä, että heitä oli samaan aikaan suositeltu hänelle kahdelta eri taholta, ja hänessä heräsi tietysti uteliaisuus: hän tahtoi oppia tuntemaan ne molemmat nuoret naiset, jotka oli jo lapsina nähnyt ja joiden viehättävyydestä Klaus nyt oli niin paljon kertonut. Mitä muuten merkitsi, joutuiko hän ensin Mainziin vai Kölniin, ja sitten häntä huvitti ajatella, miltä hänen vanhan ystävänsä Klausin naama näyttäisi kuullessaan, että Fritz oli käynyt ennen häntä Mainzissa tuon perheen luona ja tutustunut tyttäriin.
Tässä mielessä hän osti Giessenissä lipun, ei Kölniin, vaan
Frankfurtiin ja läheni taas samaa junaa, jossa oli tänne asti tullut.
Entiseen vaunuun häh ei tahtonut mennä ja sanoi pistäen alijunailijan
käteen kolikon:
»Tupakoimattomien vaunuun, hyvä ystävä, missä saisin olla hiukan häiriintymättä — ymmärrätte kyllä.»
»Suurimmalla mielihyvällä, arvoisa herra», vastasi mies tavattoman kohteliaasti, — »ja niin kauan kuin sopii, mutta juna on tänään niin täynnä — ajatelkaahan vain, kaikki ne kylpymatkustajat, jotka tahtovat mennä peseytymään — se on toisinaan ihan mahdotonta.»
»No, niin kauan kuin sopii», nauroi Fritz, »ja sitten — jos on lupa pyytää — tulkaa mieluisaksi seurakseni. Se ei tuota teille vahinkoa.»
Kello soi, veturi vihelsi, ja juna huristi sileää rataansa, kunnes taas pysähtyi Butzbachissa, missä oli ihmistungos asemasillalla.
Fritz oli sijoittunut hyvillä mielin vaunuunsa, joka kuului tupakoimattomille, ja sytyttänyt jo toisen sikaarinsa. Nyt juna pysähtyi, ja hän katsoi ulos akkunasta, mielessä kaksi päämäärää: tarkastella ihmisten puuhia asemalla ja samalla estää sisäänpyrkiviä matkustajia kurkistamasta juuri tähän vaunuun. Hän helpotti sillä tavalla junailijan rakkaudentyötä, ja tämä hänen ystävänsä sai otsa hiessä ponnistella johtaakseen useampia seurueita pois »varatusta» vaunusta niin, ettei ylijunailija mitään huomaisi. Mutta hän ei kuitenkaan päässyt kaikista eroon, sillä matkustajia tunkeutui hänen kimppuunsa liian suurin joukoin, ja vaunuista alkoi olla puute.
»Ei käy enää!» ähki pieni, paksu mies, sininen virkatakki yllä, kun taas kerran kulki Fritzin ohitse, — »tänään on ihan peeveli irti — tuolla tulee taaskin uusi parvi.»