»Viinuri, onko hotellissanne osoitekirjaa?»
»Heti kohta!» — Suuri, raskas kirja oli muutaman minuutin päästä avattuna hänen edessään, ja pakostakin hän haki R-kirjainta. — Rappen — Raquette — Raslob — Rasmus — Raspe, vihanneskauppias — Raspe, peltiseppä — ei kelpaa — Raspe, kirjansitoja, ei myöskään — Raspe, lääketiet. toht., Vuorikatu 32, ensimmäinen kerros — siinä se oli oikea — Vuorikatu 32. —- Hm! siellä hän kerran voisi käydä kaikessa rauhassa esittämättä heti suosituskirjettä. Herra tohtori Raspen ei tarvinnut ollenkaan tietää, kuka hän oli — hän toi terveisiä Klausilta — oli matkalla Mainzin kautta. Jos hän mainitsisi väärän nimen, pidettäisiin sitä myöhemmin sittenkin pilana.
»Viinuri! Hakekaa ajuri!» Sade ei ollut vielä lakannut — ukkonen oli mennyt ohitse; ei ainakaan jyrissyt eikä salamoinut, mutta sade valui yhä, ja sillä aikaa kun ajuria haettiin, vaihtoi hän nopeasti liinavaatteita.
»Minne tahdotte?» kysyi ajuri, kun hän vihdoin pääsi istumaan odottaviin vaunuihin.
»Tohtori Raspelle.»
»Vuorikadulleko?» kysyi mies.
»Tunnetteko sen talon?»
»No, totta kai!» sanoi mies, päästäen hevosen ravaamaan.
Hän käänsikin heti itse kaupunkiin, ja Fritz tuli oikeastaan vasta vaunuissa istuessaan ajatelleeksi ja punninneeksi itsekseen, miksi oli pitänyt sellaista kauheata kiirettä käydäkseen tuon tohtori Raspen luona, ja mitä järkevää ja mahdollista hän voisi esittää tekosyykseen. Missään tapauksessa hän ei saisi sanoa tulleensa kaupunkiin juuri tällä hetkellä — oli muka ollut pari kolme päivää Mainzissa ja tahtoi ennen lähtöään toimittaa ystävänsä asian.
Mutta silloin johtui hänen mieleensä vielä ajoissa, että Klaus tuskin oli voinut lähteä Mainzista aikaisemmin kuin toissapäivänä — se ei siis sopinut, ja ennenkuin hän oli päässyt varmaan päätökseen, pysähtyivät vaunut suuren, synkän porttikäytävän eteen, ja kamala sade oli pikemmin kiihtynyt kuin vähentynyt — vesiparannusta siis yhä jatkettiin — ja aivan talon edestä syöksyi oikea pikku vuoripuro. Hän painoi siis kyyditsijänkäteen etumaisen vaunun ikkunan kautta viiden groschenin kappaleen ja juoksi sitten, läimäyttäen vaununoven kiinni jäljestään, porttiholvin alle, jossa hän keksi suuren soittokellon.