Tämä kysymys tuntui nuoren miehen mielestä oikeastaan oudolta. Mitä se tuohon ihmiseen kuului, mitä hän tohtorilta tahtoi? Mutta päästäkseen pitemmistä puheista hän sanoi:
»Tulen erään ystävän asioissa — minulla on hänelle jotakin ilmoitettavaa.»
»Niinkö!» vastasi toinen ja alkoi avata ovea hitaasti. »No, menkää sitten vain yläkertaan! Minä tulen heti jäljestä.»
Fritz astui puolihämärään, tammella paneloituun huoneeseen, joka oikeastaan herätti tavallaan kaamean tunnelman; se näytti niin perin synkältä ja oli tyhjä ja autio; mutta nähtävästi oli tohtorilla hallussaan koko talo, eikä hän siis voinut panna huonekaluja etumaiseen saliin.
Se mies, joka oli Fritzille avannut oven ja jonka hän nyt huomasi katsovan kauheasti kieroon, sulki taas hänen jälkeensä — edellinen ovi oli itsestään painunut kiinni lopsahtaen — ja sanoi sitten:
»Menkää vain ylös ensimmäisiä portaita, minä tulen heti jäljestä, täytyy vain noutaa avain.»
Ja sitten hän meni takaisin äskeiseen huoneeseen Fritzin ravistellessa hitaasti päätänsä.
»Kummallista», mutisi Fritz, »tohtori Raspe herättää yhä enemmän mielenkiintoani. Hän on tehnyt linnastaan oikean luostarin. Nytpä olen oikein utelias näkemään hänen molemmat kukkansa, joita hän täällä vartioi. Kaikissa tapauksissa hän itse on merkillinen vanha veitikka, ja minua huvittaa suuresti häneen tutustua. Sellaiset ihmiset tuottavat elämässä ainakin vaihtelua.»
Näin ajatellen hän astui reippaasti ylös leveitä puisia portaita, mutta jäi sitten seisomaan, sillä hän ei ollut kysynyt ovenvartijalta edes sitä, asuiko tohtori ensimmäisessä vai toisessa kerroksessa. Luultavasti kuitenkin ensimmäisessä; hän ei vain tiennyt, mikä oli tohtorin ovi, sillä hän oli joutunut pitkään käytävään, johon kuin hotellissa aukeni joukko ovia; ne olivat myös kaikki merkityt, kuten hän nyt ihmeekseen huomasi, tosin pienillä, mutta kuitenkin selvillä numeroilla. Hän katseli ympärilleen päätänsä ravistellen, mutta ennenkuin hän ehti muuta ajatella, avautui äkkiä eräs ovi, siitä astui esille kuvankaunis tyttö, nähtävästi vielä aamupuvussaan, valkoinen, hulmuava hame ympärillään, tukka huolellisesti punottuna kahteen muhkeaan palmikkoon, jotka riippuivat hartiain yli etupuolelle, katseli hetkisen ympärilleen ikäänkuin pelokkaana ja sipsutti sitten kiireesti häntä kohden.
Oliko tuo Rosa vai Viola? Kuinka ihmeen kauniit silmäripset hänellä oli, ja kuinka lempeästi ja kuitenkin pelokkaasti hänen suuret tummansiniset silmänsä katselivat! Fritz tervehti nopeasti ja kohteliaasti, mutta nuori nainen ei vastannut hänen tervehdykseensä, vaan kuunteli ikäänkuin kauhuissaan alas portaille päin, ja kun sieltä ei kuulunut vielä mitään askeleita taikka hän muuten ehkä luuli olevansa turvassa, astui hän kiireesti Fritzin luo, laski valkoisen, melkein läpikuultavan kätensä nuoren miehen käsivarrelle ja kuiskasi: