Vanhahko herra ei vastannut heti, katsoi vain Fritziin vakavasti ja tutkivasti ja sanoi sitten syvällä ja sointuvalla äänellä:
»Kävittekö jo ennen Nürnbergissä?»
Fritz olisi tietysti odottanut mitä tahansa muuta kysymystä, sillä mitä ihmettä tohtori välitti siitä, oliko joku ventovieras, jonka nimeäkään hän ei vielä tiennyt, jo kerran käynyt Nürnbergissä vai eikö. Hänen ilmeensä lienee myös ollut jotenkin nolo, mutta hän hymyili kuitenkin hämillään ja vastasi kohteliaasti:
»En, arvoisa herra — tähän asti en ole vielä käynyt Nürn—»
Enempää hän ei ehtinyt, sillä samassa antoi hänelle aamunuttuinen ja pitkäpiippuinen herra niin kauhean ja hyvin tähdätyn korvapuustin, että hän varmasti olisi suistunut portailta alas, ellei olisi tasapainoansa säilyttääkseen nopeasti tarttunut johteeseen. Isku tuli niin äkkiä ja täysin odottamatta, ettei hän myöskään voinut sitä torjua tai edes väistää, ja ihan huumaantuneena hän tuijotti töykeään ukkoon. Tämä taas, välittämättä hänestä sen enempää, kääntyi ympäri ja astui levollisesti käytävää pitkin takaisin, ikäänkuin olisi vain lyönyt kärpäsen seinällä kuoliaaksi eikä loukannut nuorta miestä sielun pohjaan saakka.
5. PELIHELVETISSÄ
Fritz Wessel jäi vähäksi aikaa samaan asentoon, sillä näin perinpohjaisen yllätyksen sattuessa käy useinkin niin, että hämmästys ja neuvottomuus pitää hetkisen lumoissaan. Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli tällainen: »Tuo kirottu tohtori Raspe on pitänyt sinua tietysti ihan toisena, ja korvapuusti oli tarkoitettu jollekin mainzilaiselle Mutterille tai Meierille.» Mutta suuttumus pääsi nopeasti voitolle — kohtelu oli ollut niin halpamaista, ja itse korvapuusti niin ankara, että hän oikein tunsi poskensa turpoavan; rankaisematta ei sentään tohtorikaan saisi niin menetellä. Tosin tässä oli sattunut väärinymmärrys, sillä tuo kysymys: kävittekö jo ennen Nürnbergissä? koski kaikissa tapauksissa jotakin toisen miehen tuottamaa loukkausta, josta hän itse ei mitään tiennyt, mutta silti ei olisi sopinut iskeä, ennenkuin oli ihan varma siitä, että edessä oli juuri tuo syyllinen.
Näin ajatellen Fritz hyppäsi viimeisetkin askelet ylös, rientääkseen ilkimyksen perässä, mutta juuri silloin aukeni ovi hänen likellään, ja sieltä ilmestyi käytävään eräs herra, ruskea päällystakki yllä, silmälasit nenällä ja kirja kädessä, ja kiirehti samoin tuota luultua tohtoria kohti.
»Mitä te täällä ulkona teette, herra kapteeni?» huusi hän. »Ettekö tiedä, että kenraali on antanut ankaran määräyksen, jonka mukaan kukaan hertoista upseereista ei saa lähteä kortteeristaan? Pitääkö minun toimittaa teistä raportti?»
»Pyydän tuhannesti anteeksi», vastasi aamunuttuinen herra.