Fritz, joka myöskin heti meni rouge-et-noir-pöydän ääreen, huvitteli — koska hän periaatteensa mukaan ei itse pelannut — varsinkin siten, että tarkasteli naismaailman eri vivahduksia, vieläpä hän päätti jonakin seuraavana iltana ottaa pienen luonnoskirjan mukaansa laatiakseen pari harjoitelmaa, mikäli se kävisi päinsä huomiota herättämättä. Aiheita oli täällä kylliksi, etenkin »kauniimman sukupuolen» joukossa.
Itse pöydän ympärillä istui neljä »rouvashenkilöä», jos sellaisia naikkosia voi sillä nimellä kunnioittaa. Heillä oli maalatut, elähtäneet, intohimojen kuluttamat kasvot — lukuunottamatta erästä nuorta täyteläistä naista, joka hyvin avokaulaisena ja huomattavan runsaasti koristeltuna vallattomasti pelasi ranskalaisilla kultarahoilla ja kaiketikin oli pankin palveluksessa viettelijänä, sillä hänen ympärillään tungeskeli joukko nuoria herroja, mutta, kuten Fritz mielihyväkseen huomasi, pelkkiä ranskalaisia, yksi tai pari venäläistä mukana.
Kerrassaan inhoittavaa oli tarkata, kuinka näennäisen kylmäkiskoisesti nuo sievistellyt syöjättäret harjoittivat peliä, ja kuinka ahneesti he kuitenkin sieppasivat haltuunsa kultaa, jos voittivat, ja sitten merkitsivät numeroita vieressään oleville pienille tauluille. Kuuluivatko he ylhäisiin perheisiin? Sitä ei ollut helppo päättää, sillä pelin intohimo oli vienyt kaiken aateluuden heidän piirteistään ja jättänyt sijalle vain julkeuden ja ahneuden leiman.
Toisella puolella seisoi kaksi rouvashenkilöä merkitsemässä pisteitä, mutta eivät näyttäneet oikein viihtyvän tässä seurassa. He eivät olleet vielä menettäneet kaikkea häveliäisyyttään, ja heidän piirteensä ilmaisivat — mitä ei koskaan saa näkyä oikeassa pelaajassa — suurta iloa, jos he voittivat, ja pahaa pettymystä, jos tuli häviö.
Pöydän ympärillä liikkui hienostoa, eikä silloin ollut harvinaista nähdä jonkun nuoren viehättävän naisen hyvin ylhäiseltä näyttävän herran kainalossa kuiskaavan tälle punastuen pari sanaa, jolloin herra hymyillen nyökkäsi suostumukseksi ja astui heti hänen kanssaan pöydän ääreen. Nuori rouva laski sitten arasti, epäröiden silmäiltyään pöytää, kahden taalerin rahan tai louisdorin jollekin ruudulle, ja jos hän hävisi, oli hän aluksi hyvin soma säikähtyessään ja nauroi sitten sydämellisesti, ja jos hän voitti, ei hän ensin tahtonut ollenkaan ottaa rahaa, jota puolison piti hänelle suorastaan tyrkyttää, ja sitten he nauraen ja rupattaen menivät edelleen salien läpi.
Fritz oli tutkinut näitä erilaisia ympäröiviä ilmiöitä niin tarkkaavaisesti, ettei tullut vähääkään panneeksi merkille, kuinka jotkut ihmiset pitivät häntä itseään silmällä, ja että sitten muutamat kuiskasivat jotakin hiljaa toisillensa ja yhä uudestaan katsahtivat häneen päin. Vasta sitten, kun pöydän ääressäkin oleviin oli tarttunut sama harrastus ja he kesken pelinkin tähystivät häntä silmälaseillaan ja oopperakiikareilla, alkoi se herättää hänen huomiotaan, ja nyt hän tarkasteli naapureitaan, olisiko heidän joukossaan joku merkillinen henkilö, jota niin yleisesti silmäiltiin. Mutta hän ei voinut keksiä mitään sellaista, vieläpä hän huomasi olevansa melkein yksinään, niin että vain muuan vanha, hyvin arvokkaalta näyttävä herra vielä oli hänen lähellään, mutta, kuten hän nyt vasta näki, jonkunlainen virkapuku yllä, siis kaikissa tapauksissa kuuluen pelisalien virkamiehistöön.
Mitä hittoa tämä taas merkitsi? Oliko hänen omassa puvussaan, hänen tietämättään, jotakin silmäänpistävää tai epäkuntoon joutunutta? Hän tarkasteli itseään niin paljon kuin kävi päinsä olematta naurettava, ylhäältä alas asti, mutta ei voinut huomata mitään vikaa; sen ohessa kävi kuiskutus yhä kiihkeämmäksi. Vieläpä tuo vanha herra, jolla näytti olevan pankin ylijohto, puheli pelipöydän kaitsijan kanssa, ja tämä taas viittasi luokseen palvelijan, kuiskasi hänelle jotakin ja antoi nähtävästi jonkin tehtävän. Palvelija nyökkäsi myöntävästi, osoittaakseen ymmärtäneensä, ja peräytyi sitten taas ovelle, kadoten jonnekin.
Ei kestänyt ainakaan kymmentä minuuttia, ennenkuin hän tuli parin muun palvelevan olennon kanssa takaisin ja viittasi näille — Fritz piti häntä tarkasti silmällä — ihan varmasti juuri häntä kohti. Molemmat miehet lähestyivätkin hitaasti; mutta kun nuori ystävämme jo toivoi vihdoinkin saavansa jonkinlaisen selityksen, jäivät he vain näennäisesti peliä katsellen hänen läheisyyteensä, ja melkein kaikkien silmät tähystivät häntä, tietenkin nähdäksensä, kuinka hän menettelisi. Vieläpä tulvi lähimmistä saleista muutamia ryhmiä uteliaita katsojia, jotka ilmeisesti pyysivät näyttämään, missä hän seisoi, ja sitten mitä hävyttömimmin tuijottivat häneen.
Se ei ollut enää leikintekoa, ja kun veri nousi hänen päähänsä ja hän oikein tunsi käyvänsä yhä punaisemmaksi, iski hän muutamiin töllisteleviin tuiman silmäyksen, päättäen edes jostakin henkilöstä ottaa selon, mitä tämä kaikki merkitsi, mutta se ei onnistunut. Ne, joihin hän lujasti katsoi, käänsivät joka kerta kasvonsa sivulle; ja samalla hän tunsi kaikkien muiden katseiden olevan itseensä tähdätyt. Viimein hän väsyi olemaan sellaisen huomion esineenä, kääntyi poispäin ja astui seuraavaan saliin. Hänelle annettiin tilaa kohteliaasti, helpomminkin kuin muille, ja kun ihmislauma jäi pelisaliin, luuli hän jo päässeensä eroon kaikesta kiusasta. Mutta kun hän katsahti taakseen, näki hän, että molemmat palvelijat tulivat hänen perässään, ja vaikkeivät he olleet hänestä vähääkään välittävinään, eivät he kuitenkaan päästäneet häntä näkyvistään.
Hän astui suureen saliin, jossa kaikkialla istui hienopukuisia herroja ja naisia ryhmittäin, rupatellen tai kävellen; palvelijat pysyttelivät, vaikka jonkun matkan päässä, kuitenkin hänen lähellään. Hän meni sitten lukusaliin, heittäytyi nojatuoliin ja tarttui johonkin aikakauskirjaan. Eräs palvelija tuli samassa sisään, alkoi siivota pöytää ja pysyi siinä hommassa niin kauan, että Fritz jälleen nousi ja jätti paikkansa. Hän siirtyi nyt ravintolan puolelle, mutta tulos ei ollut sen parempi; päinvastoin oli ihan ilmeistä, että vainoojat kuiskasivat hänestä jotakin ravintoloitsijalle, minkä jälkeen viinurit supattivat toistensa korviin ja sitten taas tarkkasivat visusti kaikkia hänen liikkeitään.