Hän tilasi lasin punssia, maksoi siitä hävyttömän kalliin hinnan ja sai vielä sen kiusan, että hänen heille heittämäänsä taaleria tutkittiin epäluuloisesti, pudoteltiin ja näyteltiin miehestä mieheen.
»Luuletteko minun antaneen teille väärää rahaa?» huusi hän lopulta vihoissaan.
»No no», sanoi ylikellarimestari hartioitaan kohauttaen, »onhan sitä liikkeellä niin paljon väärääkin.»
»Tahdotteko antaa minulle siitä takaisin vai ettekö?»
»Suurimmalla mielihyvällä», vastasi palvelija, jolla oli keskellä päätä jakaus kuin mikäkin viertotie.
Nyt ei Fritzillä ollut enää halua viipyä hetkistäkään kauempaa tässä rakennuksessa; hän pisti kolikot niitä laskematta taskuunsa ja lähti heti palatakseen kortteeriinsa. Hän oli myös vakavasti päättänyt ensimmäisellä aamujunalla poistua Eilisistä. Mutta hotellissa tuli hänelle taaskin yllätys.
Saavuttuaan huoneeseensa hän tapasi siellä kaksi poliisia kärsivällisesti odottamassa. He kysyivät hänen nimeään heti kun hän oli päässyt ovesta sisälle ja pyysivät häntä avaamaan matkakirstunsa.
»Mitä lempoa tämä on!» huusi Fritz nyt oikein suutuksissaan. »Keneksi te minua luulette?»
»Sitä on vielä vaikea arvostella», vastasi toinen omituisen leikillisesti, »ennenkuin edes olemme nähneet matkakirstunne.»
»Mutta kuka on teille siihen antanut oikeuden?»