»Nuori ystäväni, asiaa ei voi auttaa. Tosiseikkoja, jotka itse omin silmin näette, on mahdoton pitää salassa. Minä — en enää elä niissä oloissa, joihin isänne ennen sai tutustua, ja ainoastaan siksi voin helpommin kestää kohtaloani, että olen siihen itse syytön.»
»Arvoisa herra majuri —»
»Pyydän, antakaa minun puhua loppuun. Jos olisi toisin laita, seuraisi itsestään, että rakkaimman nuoruudénystäväni pojan pitäisi asua luonani.»
»Mutta, hyvä herra, olenhan vain ohimennen tullut tervehtimään — tuodakseni vain isäni terveiset ja vihdoinkin voidakseni antaa hänelle tietoja teistä, kun hän ei ole saanut kirjeisiinsä mitään vastausta.»
»Kirjoitin hänelle eilen.»
»Eilenkö?»
»Niin! Minun oli maksettava hänelle muuan velka.»
»Velkako? Siitä hän ei ole koskaan minulle maininnut.»
»Sen uskon — se olikin hiljattain otettu — mutta siitä myöhemmin. Lasillisen maalaisviiniä voin teille kuitenkin tarjota ja voileipää, jotta kerran saisimme keskenämme kilistää — minä olen sitäpaitsi vielä teillekin velkaa.»
»Minulle velkaa! Nyt en ymmärrä vähääkään.»