»Edellinen pitää paikkansa, jälkimäinen ei!» huudahti vieras tästä puolinaisesta syytöksestä säikähtyen. Hän oli maininnut kuulutuksen vain siksi, että saattaisi varoittaa, koska kahden vaiheellakin ollessaan piti yhdennäköisyyttä perin merkillisenä, niin että epäili toista sittenkin Wladimiriksi.
»Teidän on suotava anteeksi, mutta en ole ikinäni nähnyt kahta niin toistensa näköistä miestä — se on liiankin ihmeellistä!»
»Ja voitteko ehkä sanoa, missä voisin tavata tuon herra Wladimirin, saadakseni itsekin varmuuden tästä ilmiöstä?» kysyi Fritz kuullakseen jotakin lisää, sillä ensimmäinen viittaus ilmaisi, että luuloteltu kreivi tuskin enää oli Emsissä. Mutta vieras, jos hän asiaa muuten tiesikään, ei mennyt ansaan, sillä hän oli kaiketi nyt itsekin käynyt epävarmaksi.
»Arvoisa herra», sanoi hän kohteliaasti, »koska te ennestään tiesitte, että Wladimir on puolalainen kreivi, on teidän täytynyt edes kerran tavata hänet; minä olen vain ohimennen tullut hänet tuntemaan Emsissä, ja sieltä luullakseni saatte kuulla hänestä lähemmin!» Ja hattuaan nostaen hän kääntyi poispäin, jatkaen matkaansa ja jättäen Fritzin äkäiselle tuulelle.
Kirottu kuulutus! Sillä vaikka hän voi todistaa, kuka hän oli, johtui hänelle siitä kuitenkin ikävyyksiä ja hommia. Entä jos hän nyt ilman muuta poistuisi Reinin varrelta ja matkustaisi pohjoiseen meren rannalle? Eihän hän ollut vielä koskaan nähnyt merta; mutta voiko hän nyt juuri lähteä, kun oli luvannut majurille vielä kerran käydä katsomassa? No, mitä velvollisuuksia hänellä oli majuria kohtaan? Ei suinkaan mitään, mutta sanaansa hän ei voinut syödä. Kirottu puolalainen! Sekö todella hänen haamunaan kuljeskeli kautta maailman? Itse hän ei kuitenkaan, silloin asemasillalla tavatessa, keksinyt vähääkään yhdennäköisyyttä. Tosin sitä osasi itse harvoin arvostella, vaan siihen tarvittiin vieraita silmiä. Ja Emsistä näytti se veijari siis jälleen kadonneen. Mitähän siellä olikaan tapahtunut? Tämä oli suorastaan epätoivoista.
Fritz käveli syvissä ajatuksissa Koblenziin takaisin, mutta hän oli käynyt melkein ihmisaraksi, sillä hän ei voinut katsoa ketään vastaantulevaa silmiin, aina peläten, että häntä puhuteltaisiin ja pidettäisiin jonakin toisena. Hotelliinsa päästyään hän sulkeutui heti huoneeseensa ja alkoi laatia isälleen kirjettä, jossa aikoi selostaa tähänastisia kokemuksiaan. Merkillisen kevyesti ja nopeasti hän sivuutti kaikki edelliset tapahtumat ja kuvasi tarkasti vain kohtauksensa vanhan majurin ja hänen tyttärensä kanssa.
Kun hän oli lopettanut kirjeensä ja pyytänyt lähettämään mahdollisen vastauksen Kölnin kanslianeuvoksen luo, lähti hän retkelle läheiseen vuoristoon ja otti harjoitelmakirjansa mukaan. Hän tahtoi tavata ihmisiä niin vähän kuin suinkin, aikoen siellä luonnossa valita mieluisensa paikan. Oli jo hämärä, ennenkuin hän palasi Koblenziin; seuraavana aamuna hän jo taas oli menossa Mühlheimiin, tarvitsematta tällä kertaa opasta. Sinne hän osasi kyllä yksinkin, ja sitten hän kävi siellä joka päivä, kunnes oli varma itsestänsä, ettei hän — jos kerran piti naida — saisi ketään parempaa ja kunnollisempaa vaimoa koko laajasta maailmasta kuin juuri Margaretin.
Tytön hiljainen huolenpito kodista, rakkaus isään, levollinen hilpeys kaikessa surussa ja köyhyydessäkin, se kaikki sai usein kyyneleet nousemaan Fritzin silmiin, kun hän salaa tarkasteli Margaretia, jolta ei kuulunut valituksen sanaa. Kuinka toisenlaista oli hänen elämänsä kuitenkin täytynyt olla lapsuudessa, jolloin hän, kuten vanhan majurin puheista ilmeni, oli liikkunut onnellisissa oloissa, kun nyt sitävastoin puute oli heillä vakinaisena vieraana.
Entä rakastiko tyttö häntä? Fritz uskoi, että siihen oli vastattava myöntävästi. Hänellä ei tosin ollut muuta todistusta siitä kuin tytön herttainen hymyily ja hiljainen punastus hänen tullessaan — se katse, joka liittyi hyvästijättöön, kun hän sieltä lähti. Mutta hän toivoi, että Margaret voisi hänen rinnallaan olla onnellinen, ja vaikkei hän voinutkaan tarjota loistavaa tulevaisuutta, olisi heidän elämänsä kuitenkin huoletonta.
Näihin aikoihin hän sai isältänsä kirjeen, jossa häntä hartaasti pyydettiin ottamaan lähemmin selkoa majurin asioista ja tekemään kaiken voitavansa ukon aseman parantamiseksi — rahaa hän voisi saada siihen tarkoitukseen niin paljon kuin tarvitsisi, mutta isä pelkäsi, että vanhaa itsepäistä sotilasta olisi vaikea suostuttaa.