Fritz naureskeli hiljaa itsekseen — hän tiesi keinon helpottaakseen majurin tilaa ja marssi heti kirjeen saatuaan Mühlheimiin, mutta hämmästyi siellä koko lailla nähdessään pienen matkakirstun valmiina tuvassa ja Margaretin itkemässä. Niin sydämellisesti kuin majuri olikin aina ottanut hänet vastaan, näytti tänään siltä kuin hän olisi tullut hankalaan aikaan. Ukko tervehti puoleksi hämillään eikä ollut epäilystäkään siitä, että hänellä oli mielessä jotakin, mistä hän ei halunnut puhua vieraan läsnäollessa. Fritz yritti aloittaa huoletonta keskustelua, mutta se ei onnistunut; majuri pysyi vaiteliaana ja antoi vain vältteleviä vastauksia, ja kun Margaret lopulta ilmestyi huoneeseen matkapuvussa, silloin ei enää mikään auttanut — oikeata pääasiaa ei voitu enää välttää, siitä täytyi puhua.
»Te aiotte siis matkustaa, hyvä neiti», huudahti Fritz hämmästyneenä, »ja ellen olisi sattumalta tullut tänne, en olisi edes saanut lausua teille jäähyväisiä!»
»Se tuli niin äkkiä», vastasi Margaret hiljaa.
»Ja saanko tietää, minne menette?» kysyi nuori maalari ja loi tyttöön samalla niin sydämellisen katseen, että hän punastuen painoi päänsä.
Hän ei vastannut sanallakaan, ja nyt tuli hiljaisuus, joka lopulta kävi vanhalle miehelle tuskalliseksi.
»Niin, te saatte sen kyllä tietää», sanoi hän vihdoin, »sillä mikään salaisuushan se ei ole. Eilen illalla Gretchen sai kirjeen, jossa hänelle tarjotaan kotiopettajan paikka tunnetussa, hyvässä perheessä, jos hän voisi heti tulla. Se oli tosin merkillinen yllätys, mutta — sille ei kuitenkaan voi mitään.»
Vanha herra vaikeni ja kääntyi samassa poispäin, sillä nuoren maalarin silmä, joka etsi hänen katsettaan, ei saanut nähdä sitä kyyneltä, joka väkisinkin pyrki esille. Se ei kuitenkaan jäänyt häneltä huomaamatta. Kun Fritzin katse sitten osui tyttöön ja huomasi hiljaista, alistuvaa surua hänenkin rakkailla kasvoillaan, silloin oli mahdotonta hillitä tunteitaan.
»Herra majuri», sanoi hän liikutetulla äänellä, »älkää suuttuko minuun, vaikka olen tunkeutunut perheenne asioihin, mutta minä tahtoisin olla teille enemmän kuin vain vieras, vaeltava maalari, joka ohimennen käy kotonanne ja sitten lähtee kauas. Te olette isäni vanha, koeteltu ystävä. Isä on yhä kiintynyt teihin vanhalla rakkaudellaan ja kirjoittaa minulle juuri tänäänkin, kuinka hän iloitsee siitä, että olen käynyt luonanne, ja kuinka mielellään hän tahtoisi kuulla teistä oikein hyvää.»
»Silloin hänen pitää vielä odottaa vähän aikaa», vastasi vanha sotilas kuivasti. »Nykyinen hetki, kun minun pitää erota ainoasta lapsestani, ei ainakaan ole omiansa sellaisen ilmoituksen antamiseen.»
»Ja ellei teidän tarvitse hänestä nyt erota?» huudahti Fritz vapisevalla äänellä.