Turhaan sekä herra Powell että hänen voutinsa Bale, jotka luottivat Mac Donaldiin ja hänen viattomuuteensa, tarjoutuivat menemään takuuseen siitä, että hän oli vapaaehtoisesti saapuva lähimmän tuomioistuimen eteen. He tahtoivat siten säästää häntä joutumasta häpeällisesti kuljetettavaksi käsiraudoissa. Mutta Walker hylkäsi jalomielisen tarjouksen viitaten velvollisuuteensa, samoin Mac Donald, joka ei tahtonut olla kiitollisuudenvelassa poliisiupseerille.
Toby, "kuivan neva-aseman" uusi majanvartia, istui näiden tapahtumain aikana mökkinsä edustalla ja pureksi tupakan puutteessa nyreänä varpua. Paimen oli vastikään ajanut lauman pois ja jättänyt äreän miehen vartioimaan paikkaa.
"Hm", murahti hän puhuen itsekseen, — "täällä minä nyt ikävissäni murjotan tämmöisessä perhanan pesässä. — Majanvartian virka ja palkkaa kaksikymmentä puntaa vuodessa — ainakin hyvä korko sille sataselle, joka on luvattu päästäni — mutta ei tupakan hiventä eikä muuta keinoa edessä kuin näivettyä tässä kirotun kuivassa elämässä ja maassa kuin mikäkin käpertynyt sieni. Jollei tässä olisi pakko parannella noita haavoille juostuja raajojani ja antaa väsyneen, vainotun ruumis-pahan hieman levätä, niin tekisinpä piruja ja näyttäisin miten lampaita paimennetaan ja laittaisin koirille kovan leikin… On tämäkin maa — kaikki ylösalaisin… oikea piintynyt metsäsissi pannaan talonvahdiksi — pukki kaalimaan vartiaksi — eikä sitten edes jätetä hänelle mitään varastettavaa. Kyllä tästä taas pitää rannikolle päästä ja hankkia parempi turvapaikka. — Kunpa nyt edes tulisi joku päällysmiehen roisto tänne, että saisin tupakkaa… sitä kun on, niin kelpaa huilata vaikka maailman ääriin. — — Ja Jack Londonkin on täällä — herrasmies taas niinkuin tavallista, ja peevelin hyvä hevonen sillä on. John saa tietysti juosta. No, saa täällä edes olla rauhassa noilta niinsanotun oikeuden vainukoirilta, ja Jumalan tai perkeleen avulla kai vielä Johnkin kerran saa hyvän hevosen allensa ja siistin nutun ruumiinsa verhoksi. Hevonen ensiksi — muu seuraa sitten itsestään. Halloo, kuka siellä?" keskeytti hän äkkiä, kuullessaan kavion kapsetta. Vaistomaisesti hän nousi ja tempasi majan seinustalta kiväärinsä, jotta se olisi käsillä tarpeen tullen. Mutta sitten hän näki harvan pensaikon läpi, että tulija oli vouti, ja pistäen kätensä taskuun hän käveli verkalleen muutaman askelen häntä vastaan.
"Vai niin, Toby, noin ahkerana?" virkkoi Bale, joka ajaa karahutti paikalle. "Tuota tarhan-aitaa pitäisi korjata, ja tähän kattoonkin olisi pantava jokunen uusi kaarnalevy. Luullakseni olen siitä jo kerran teille sanonut. Vai aiotteko ruveta jatkamaan edeltäjänne tointa?"
"Hitto vieköön", murisi uusi majanvartia, "minulta ei käy työnteko, jollei ole tupakkapuru hampaissa. Kurkkuni on niin kuiva, että tuskin henki kulkee."
Nauraen vastasi vouti: "Jos sitä vain puuttuu, niin tässä on. — Mutta kun kone nyt on rasvattu, niin se toivottavasti tekee työtäkin."
"Eiköhän", myönteli mies tyytyväisen näköisenä repien muitta mutkitta käärepaperin pois ja työntäen himokkaasti suuhunsa koko pötkyn. "Tyytyväiseksi tulette. — Peijakas, kylläpä maistuu!"
"Kauanko olette ollut ilman tupakkaa?"
"Kauanko? — jo siitä kai on kulunut iankaikkisuus; olen sen jälkeen kadottanut koko ajantietoni. Tänään alkaa uusi vuosi."
"Onneksi olkoon! Muuten — huomisaamuna tulevat rattaat tänne. Tarvitsemme lisää teuraslampaita, sillä meillä on koko liuta mustia poliiseja kartanossa kortteeria."