Vastausta odottamatta hän ratsasti tiehensä jättäen uuden majanvartian kaikkea muuta kuin mieluisan ällistyksen valtaan.
"Tuhat tulimaista", jupisi mies itsekseen, "siinäpä kaunis juttu — ne nuuskijat täällä… taisi loppua lyhyeen ilo täällä pensaikon turvissa? [Austraalian sisäosissa on suolakasvien muodostamia omituisia, äärettömän laajoja pensaikkoja (swubs). Suom. muist.] Hm, hm, — hyväpaikkainen majanvartia pensaikon keskellä, naula tupakkaa käsirahoina ja nuo mustat pedot kenties tuossa paikassa kintereillä. Johnny, Johnny, asema on tukala, ja jos tällä kertaa selviät pulasta, niin kunnioitanpa sinua. Mutta joutavia, kuka tietää osuvatko he koskaan näille maille. Ei pidä älähtää, ennenkuin tuntuu nahassa kipu, ja kyllä aika neuvon tuo. Pois en nyt tohdi lähteä, ennenkuin he keksivät olinpaikkani ja pakottavat minut pötkimään pakoon, sillä tässä pehmeässä maassa he kohta olisivat kaikki kuin viivana perässäni — täällähän voi sokeakin kepillä tuntea jäljet hiekassa. Mutta varoillaan täytyy olla entistä enemmän — ja jos he tulevat — hiisi heidät vieköön" — sanoi hän synkästi, lisäten vielä karkean kirouksen — "niin eivät he turhanpäiten ole kolmea vuotta ajaneet Punaista Johnia takaa pensaikoissa, missä hän on tehnyt veljesliiton mustien kanssa ja oppinut ainakin osan heidän viekkauttansa. Eikä sitäpaitsi pyssynikään ole mikään turha kapine, ja niin kauan kuin ruutia ja lyijyä riittää, voin pitää heidät loitolla itsestäni."
Puhuessaan hän meni majaan, pienensi levollisesti piipullisen tupakkaa ja puhalteli pian ilmeisellä mielihyvällä savuja ilmaan. Pyssyn hän ripusti selkäänsä lähteäkseen aidankorjaus- ja katonpaikkaustyöhönsä. "Jahka ajorenki huomisaamuna tulee tänne, niin saan häneltä joka tapauksessa tietää, mitä mustat hommaavat. Ehkä ne ovatkin jatkaneet matkaansa, niin ettei tarvitse niitä sen enempää pelätä", tuumi hän.
Hän tiesi, että niin kauan kuin hän oli täällä palveluksessa, hänen täytyi täyttää velvollisuutensa. Katonpaikkuuseen hän tarvitsi muutamia suuria puunkuoren palasia, ja siksi hän, mökistä löytämänsä pieni kirves muassaan, lähti verkalleen astumaan kohden muuatta läheistä laguunia, jonka partaalla kasvoi useita suuria kumipuita.
Kiväärinsä hän piilotti erään puun taakse siltä varalta että vouti ehkä sattuisi palaamaan tätä tietä. Sitten hän tottuneella kädellä hakkasi ja irroitti tarvittavat kuorenpalat. Hän syventyi työhönsä niin, että hetkeksi kokonaan unohti ympäristönsä. Yhtäkkiä hän kuuli aivan vierestänsä jonkun huutavan hänen vanhaa sissinimeänsä: "Punainen John!"
Ikäänkuin käärmeen pistämänä hän käännähti, ja olipa säikähdyksen syytäkin, sillä tuskin viidentoista askelen päässä hänestä seisoi, kivääri häntä kohti tähdättynä, musta mies pelätyn pensaikkopoliisin puvussa, nauraa hohotti huomatessaan yllätyksen vaikuttaman hämmästyksen hänen kasvoillaan ja huusi huonolla englanninkielellään:
"Mitäs kuuluma, Punainen John, häh? Hyvä kuuluma? Ha-ha-haa! — Jaa jaa, nyt me mene yhdessä paksun sauhun tykö [kaupunkiin]. — Seis, ei liikkua!" karjaisi hän uhkaavalla äänellä, kun niinsanottu Toby vaistomaisesti liikahti sinnepäin, missä kiväärinsä oli. — "Kuyunkon pyssyssä on paljo lyijy, paljo ruuti — pam, se paukku, ja kuula teke läven, raukka Punainen John."
John, joka näin oli joutunut satimeen, oli kiukusta haljeta, että hän, vanha, ovela sissi, oli antanut poliisimiehen tällä tapaa vetää itseään nenästä. Mutta väkivalta ei nyt auttanut mitään; jos laukaus vain haavoittaisikin häntä, olisi hän pensaikossa mennyttä miestä. Sitäpaitsi saattoi lähitienoilla olla muitakin, jotka pyssynpamaus vain pikemmin toisi tänne. Luotuaan pikaisen silmäyksen kohden puuta, jota vasten hänen kiväärinsä nojasi, hän tuli vakuutetuksi, ettei musta aavistanut pyssyn läheisyyttä; muuten mies olisi hiipinyt paikalle toiselta puolen, saadakseen ensin aseen valtaansa. Oli siis vielä toivoa. Nyt, piti vain panna viekkaus viekkautta vastaan, ja siksi hän aivan rauhallisena alkoi nurista:
"No mikä nyt on hätänä? Eikö ihminen saa enää tehdä rauhassa työtänsä ilman ettei joku tuollainen musta, sinitakkinen hirtehinen ryömi hänen perässään ja tähtää häntä pyssyllä? Ollaanko tässä metsäsissien parissa vai rauhallisella asemallako?"
"Kaikki hyvin, Punainen John, oikein hyvin!" nauroi musta mielissään viekkautensa onnistumisesta. "Ei vaan pakoon, muuten puff — kuula vielä vikkelämpi kuin bumerangi." [Bumerangi: Austraalian alkuasukkaiden käyttämä heittoase. Suora, muist.]