"Olen tullut jalkaisin", sanoi Mac Donald, "vieläpä melkoisen matkan".
"Jalkaisin? Se on vielä hankalampaa — mutta ei suinkaan kauempaa kuin Adelaidesta."
"Toiselta suunnalta, hyvä herra", vastasi Mac Donald, — "Melbournesta".
"Melbournesta jalkaisin?" huudahti vanha Lischke ällistyneenä ja luoden hieman epäilevän silmäyksen vieraan saappaisiin, jotka tosin olivat pölyiset, mutta kuitenkin eheät ja hienot.
"Ei", nauroi Mac Donald, "siinä olisi hieman liiaksi sitä hyvää — vain kymmenen tai kaksitoista peninkulmaa. Siihen saakka tulin ratsain, mutta sitten sattui hevoseni onnettomuudeksi saamaan 'mustan käärmeen' piston ja kuoli kaikista vastakeinoistani huolimatta."
"Kas peijakasta", sanoi Lischke, "ja sitten läksitte jalkapatikkaan?"
"Mikäs neuvoksi? Kun ihmiset huomaavat, että toisen täytyy saada hevonen, niin he kyllä osaavat asettaa hinnan sen mukaan. Ja saan kai täältäkin ostaa hevosen."
"Olette aivan oikeassa", vakuutti Lischke, "mutta semmoisen marssin jälkeen on teidän kai nälkä -"
"Ei ensinkään", esteli Mac Donald, kun isäntä aikoi nousta tuoliltaan. "Lasin maitoa kenties sentään saan pyytää."
"Tietysti — suurimmalla mielihyvällä — nyt vaan ei ole naisista kumpikaan saapuvilla. Oh, rouva Hohburg, olisitteko hyvä ja toisitte lasin maitoa sisään?"