"Tämäpä kaunista", harmitteli hän itsekseen. "Nyt on tuo vääpeli laittanut mukaani miehen, jolle en osaa edes puhua."
"Siinä ei ole mitään tärkeätä", virkkoi Mac Donald, joka oli hyvin tarkoin kuunnellut mustan kertojan sanoja. "Hän vain sanoo, ettei tunne jälkeä, ja arvelee, että alkuasukas ehkä on jostakin toisesta heimosta."
"Osaatteko näiden ihmisten kieltä?" huudahti Walker hieman kummastellen.
"Ainakin ymmärrän sitä joltisestikin."
"Hyvä", nauroi Walker. "Olkaa siis ainakin niin hyvä, että käskette hänen laittaa tulen rannalle ensimäiseen joenpolvekkeeseen, mihin saavumme, jotta voimme saada itsellemme lasin teetä. Emme ole kukaan vielä syöneet aamiaista tänään."
Mac Donald tulkitsi nämä sanat miehelle. Mutta tämä katsoi ensin kysyvästi upseeriinsa, ikäänkuin odottaen häneltä vahvistusta käskyyn, ja vasta kun Walker nyökäytti hänelle päätänsä, karahutti hän edelle ja lähti panemaan käskyä toimeen.
Molemmat toiset ratsastajat seurasivat sillaikaa verkalleen epäselvää, tuskin näkyvää tienjälkeä, Walker hiljaa ja mietteissään, välittämättä paljoa siitä, mitä ympärillä tapahtui, mutta Mac Donald jännitetyn tarkkaavaisena ja melkein henkeä salpaavan odotuksen vallassa. Noin sadan askelen päässä hän oli jälleen huomannut äskeisen tumman haamun aivan tien vieressä, ja oli ilmeistä, että joku musta heimo piti silmällä ja seurasi heitä. Olipa mustanahoilla mitä tahansa mielessä heitä vastaan, hänelle saattoi "siitä koitua pelkkää hyötyä. Kuolemakin tuntui hänestä toivottavalta verrattuna siihen, mitä hänellä oli odotettavana, tähänastista vielä kauheampaan vankeuteen. Mutta jos hän oli nähnyt oikein, jos Kakurru oli väijyjäin joukossa, silloin hänellä ei ollut omasta puolestaan mitään pelättävää, sillä tämä mies oli hänelle kiitollisuudenvelassa ja vihasi mustaa poliisia kuin kuolemaa. Miltei kouristuksentapaisesti ja tahdottomasti hän miettiessään ponnisteli käsillään, ja vasta tämä liike herätti yhtäkkiä upseerin huomion."
"Puristavatko raudat teitä?" kysyi hän säälivällä äänellä, mutta jatkoi kohta ensi sanojensa jälkeen paljon tylymmin: — "niinpä niin, hankala kappale, nämä käsiraudat, mutta niistä päästää teitä en voi!"
Mac Donald ei vastannut mitään, vaan pani kahlehditut kätensä satulannupille ja katseli synkkänä eteensä maahan. Yhtäkkiä hän tunsi upseerin hillitsevän hevostaan. Verkalleen hän käänsi päänsä Walkeriin päin ja tuli hieman hämilleen huomatessaan tämän katselevan häntä tarkkaan ja tutkivasti.
"Vastatkaapa minulle erääseen kysymykseen, Mac Donald", sanoi Walker, "kysymykseen, jota en tee teille poliisiluutnanttina, vaan miehenä miehelle".