KARKURI
Kirj.
FRIEDRICH GERSTÄCKER
Toim.
Teuvo Pakkala
Mailta ja meriltä 1.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1909.
Hiljaa lainehti meri ja viskeli ikäänkuin leikkien lasinkirkkaita, tummansinisiä laineitansa Tubuain koralliriuttoja vasten. Tubuai on Tyyneenmeren muutaman pienen saariryhmän tärkein saari. Lauhkea ilmanhenki humisi saarten palmuissa, ja korkeimpia huippuja myöten metsänpeittoisten vuorten yli kaartui puhdas, päivänpaahteinen taivas.
Kun varjot pitenivät kuuman auringon laskeutuessa taivaanrantaa kohti, kokoontui koko joukko pronssivärisiä reippaita lapsia hiekkaiselle korallirannalle leikkimään. He tavottelivat toisiansa kiinni juosta vilistäen avojaloin korallilouhikkoa arkailematta, aivan kuin heidän jalkapohjansa olisivat olleet vuotanahkaa tahi rautalevyä. Väliin he taas kiikkuivat kokossäikeistä punotuissa köysissä, jotka olivat kiinnitetyt palmujen latvoihin, kiikkuessaan lentäen korkealle yli siniviheriän lammikon, jonka yli mahtavat puut taivuttelivat latvojaan, sieltä taas heittäytyen guiave- ja appelsinitiheikköön, väistellen rohkeasti ja vikkelästi jaloillaan paiskautumasta puunrunkoja vasten.
Täysikasvuiset miehet lojuivat pitkää pituuttaan appelsini- ja bananilehdon varjossa. He katselivat milloin lasten leikkiä, milloin välinpitämättömästi silmäilivät etäällä näkyviin tullutta purjelaivaa, jota hiljainen tuulenhenki hitaasti kuljetti lähemmäksi. — Toimeliaampia olivat sitävastoin naiset, jotka hioivat kokoskuoria pikareiksi seisten kuultavassa vedessä tai punoivat seppeleitä ja tukkakoristeita marantakasvin valkoisista, hienoista kuiduista tai seisoivat korallien välissä vyötäisiin asti vedessä ongenvapa kädessä pyydystäen illalliseksi herkullisia pieniä kaloja. Nämä kastettiin raakoina kokosmaitoon ja suolaveteen ja syötiin sitte paahdettujen tai höyryssä keitettyjen leipähedelmien kanssa.