Tom meni veneeseen, joka oli sidottu kutterin suojapuolelle. Samassa joku hyppäsi äkkiä hänen luokseen veneeseen ja tyrkkäsi sitä ulohtaalle kutterista. Tom katsahdettuaan huomasi Alohin, joka seisoi hetkisen ylpeän ja uljaan näköisenä veneen keulassa uhmaileva hymy tummilla kasvoillaan, veitsi kädessä. Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä hän jo nakkasi veitsen luotaan ja tempasi yhden köyden auki.
"Hei — vene on irti!" huusi muuan mies kutterista. "Toiselle puolen täytyy sinun sitoa köysi kiinni, kanaka (saarelainen) — sinähän vain päästät sen yhä enemmän auki."
"Mitä sinä teet, Alohi?" huusi Tom kauhuissaan. —
"Mitäkö teen, Tomo? Minä matkustan Tubuaihin — ja nyt purjeet ylös ja pois, sillä kestää ainakin neljännestunnin, ennenkun on yö. Toiset veneet ovat pian meidän jäljissämme."
"Mutta Alohi!" huusi Tom, "tällä veneellä tuollaiselle matkalle." —
"Niin vaikkapa tämä ei olisi kuin kanotti", naurahti saarelainen hurjasti itsekseen, "parempi kuolla täällä kuin olla enää kauempaa noitten valkoihoisten paholaisten parissa. Alohi ei jää enää heidän luokseen."
"No niin, Jumala kanssamme!" huusi Tom riemuiten ääneen asettaen samalla pienen maston pystyyn. "Maata me kai ainakin jossain tapaamme, ja nyt merelle!" —
"Voi Tom — Voi kanaka!" huusivat samassa molemmat jäljelle jääneet laivamiehet kauhuissaan. — "Hei, Mr. Elgers! vene on poissa!"
"Voi tuota turkkilaista!" huusi harppunamies hypätessään kannelle. Ja hän alkoi hirvittävästi kiroilla, kun karkulaiset eivät totelleet heidän huutojaan, vaan kiitivät aavalle täysin purjein hyvässä tuulessa. Kiireesti ja vimmaisesti heilutteli hän lyhtyä sinne tänne merkiksi laivalle, että tarvittiin sieltä apua niin pian kun mahdollista.
Samalla aikaa oli laivallakin huomattu, että veneessä nostettiin purje vaikka eivät erottaneetkaan, että vene poistui, sillä oli idässäkin päin tullut pimeä. Laivan tähystäjä huusi kannelle havaintonsa. Mutta hän vaivasi päätään kovasti tuumien, miksei purjevene laskenut suoraan laivaa kohti, ja miksi kutterinhylyllä joku yhä edelleen heilutteli lyhtyä. Velvollisuutensa mukaisesti hän ilmoitti siitäkin lopulta, ja ensimäinen harppunamies kapusi nopeasti mastoon nähdäkseen omin silmin asian tilan. Mutta Mr. Hobart ei tarvinnut pitkää aikaa käsittääkseen tapauksen menon.