MITKÄ OVAT KYLMÄT, MITKÄ LÄMPIMÄT MAAT MAAILMASSA?
Seuraava päivä oli sunnuntai. Koska sää ei näyttänyt erittäin lupaavalta, eivät vanhemmat olleet katsoneet voivansa lähteä aamupäivällä kävelemään ja ottaa lapsia mukaan, kuten muuten oli tapana.
Frits, jonka pää vielä oli täynnä sitä, mitä isä oli kertonut edellisenä päivänä, kulutti kuitenkin aikaansa miten parhaiten taisi. Suuri pöytä sai nyt kuvata valtamerta; tähän rakensi hän kirjoista maanosat, teki paperista suuria sotalaivoja, joilla hänen tinasotamiehensä purjehtivat, ja asetti eri maanosiin neekerien, intiaanien ja muiden villien sijasta mustia ja ruskeita papuja. Merirosvoistakaan ei ollut puutetta. Pähkinänkuorissaan kulkivat he Afriikan rannikolle ja ryöstivät mustia ihmisiä, jonka jälkeen sotalaivat alkoivat ajaa heitä takaa, saavuttivat heidät, heittivät pahat rosvot mereen ja veivät musta-ihoiset raukat takaisin kotiin, missä riemuitsevat omaiset ottivat heidät vastaan.
Jotta hän voisi rakentaa maanosat kunnollisesti, oli isän jälleen täytynyt antaa hänelle kartta; ja nyt tapahtui matkustaminen pääasiallisesti Afriikan ja Ameriikan välillä. Mutta eräs merirosvo purjehti myös Ameriikan eteläisen niemen ympäri saarien keskelle, ja sotalaivoilla oli hirveä työ, ennen kun vihdoin onnistuivat saamaan hänet vangiksi.
Frits oli eteläisessä jäämeressä huomannut tuon punaisen maan, joka näyttää hyvin pitkältä, suurelta saarelta. Hän antoi parin laivansa laskea maihin; mutta kun hän ei tietänyt, keitä asui saarella ja miltä siellä näytti, niin juoksi hän isän luo, joka istui lukien viereisessä huoneessa, ja pyysi häntä sanomaan, mikä maa se on ja asuuko siellä kilttejä ihmisiä.
Maria, joka uskollisesti avusti veljeään leikissä, oli myös tullut huoneeseen, saadakseen kuulla hiukkasen tuosta ihmeellisestä maasta.
»Tuolla alhaalla oleva punainen maa», sanoi isä, »joka on niin lähellä etelänapaa, on kentiesi saari; se on seikka, josta ei vielä olla aivan selvillä. No, sano, Frits, luuletko, että tuossa maassa on hyvin lämmin, vaiko hyvin kylmä?»
»Varmaankin hyvin kylmä, isä», vastasi Frits; »sillä sehän on niin alhaalla päiväntasaajasta, ja isä on kertonut, että molempien napojen luona on hyvin kylmä.»
»Aivan oikein, poikani. Tähän asti siellä ei olekaan tavattu mitään muuta, kuin jäävuoria, jotapaitsi on päästy varmuuteen siitä, että jään alla monin paikoin on kiinteätä maata. Tuolla alhaalla oleva punainen kaistale ei sen vuoksi merkitse mitään muuta, kuin että sillä paikalla, johon se ulettuu, otaksutaan olevan maata, ja ett’ei siellä voida päästä eteenpäin. Mutta ihmisiä ei siellä näytä olevan; eivätkä he voisikaan kestää siellä vallitsevaa kovaa pakkasta.»
»Mutta miksi menevät laivat sinne, kun siellä on niin kylmä?» kysyi Frits. »Eiväthän ne voi mitään ostaa sieltä, eikä suinkaan siellä mitään merirosvojakaan ole.»