»Lämpimässäkin maassa voi olla lunta», ilmoitti isä, »kun siellä vaan on oikein korkeita vuoria.»
»Mutta jos aurinko paistaa niin lämpimästi, niin sulaahan lumi heti?» huomautti Maria.
»Ei oikein korkeilla vuorilla, lapseni», vastasi isä; »ilma on siellä hyvin ohutta, mikä vaikuttaa sen, ett’ei lumi voi sulaa. Sen jo tiedätte, että ilmalla on painoa. Niin kevyttä kuin ilma onkin, on sillä kuitenkin painonsa, vaikkakin hyvin vähäinen. Raskaampi ilma pyrkii alaspäin, kevyin ja ohuin ilma on korkeudessa, raskaamman yläpuolella.
»Miksi niin on, sitä en voi selittää teille; te olette vielä liian nuoret voidaksenne oikein ymmärtää tämän asian. Sen kuitenkin tahdon teille sanoa, ett’ei hyvin ohuessa ilmassa koskaan voi olla lämmin. Sen vuoksi pysyy lumi sangen korkeilla vuorilla keskellä kuuminta kesääkin. Siellä ei näet koskaan tule niin lämmin, että se voisi sulaa. Niinpä esim. on maa, joka on Euroopassa, kaukana meistä, nimittäin Sveitsi. Tässä maassa on tavattoman korkeita vuoria, joita nimitetään Alpeiksi. Monella näistä vuorista pysyy lumi kaiken kesää korkeimmilla huipuilla; ovatpa monet paikat kokonaan jään peitossa ja nimitetään jäätiköiksi. Paistakoonpa nyt aurinko miten kuumasti tahansa alhaalla laaksoissa, niin pysyy lumi kuitenkin edelleen noilla korkeilla vuorilla juuri sen vuoksi, että ilma on niin ohutta, että vain pieni osa lumesta sulaa suvella.»
»Siis voidaan siellä kulkea lumessa keskellä suvea?» kysyi Frits.
»Kyllä, lapseni; viherjöiviltä nurmikoilta voidaan nousta kylmän lumen luo ja heti takaisin taas lumen luota nurmikolle, jos niin tahdotaan. Näillä main voidaan sanoa suven ja talven olevan aivan vieretysten, ilman kevättä tai syksyä välillään. Mutta sitä vuorenkukkulaa, jolla on niin kylmä, ett’ei lumi koskaan sula, vaan pysyy koko suven, nimitetään lumirajaksi.»
»Voiko päiväntasaajan luonakin olla lunta?» kysyi Frits.
»Voipa kylläkin», vastasi isä, »nimittäin sellaisilla paikoilla lämpimissä maissa, missä on tavattoman korkeita vuoria. Lumiraja ei, kuten helposti voitte ajatella, ole yhtä korkealla joka osassa maailmaa. Maassa, jossa jo yleensä vallitsee kova kylmyys, ei tarvitse nousta yhtä korkealle saapuakseen lumirajalle, kuin lämpimässä maassa; ja äärimmäisten napojen luona ulettuu lumiraja aina maahan asti. Ne piirit näet, jotka näemme vedetyiksi tuohon kartalle, ja joihin nimet Pohjoisnapa ja Etelänapa on kirjoitettu; ovat ikuisen lumen ja jään peitossa, eikä yksikään ihminen vielä ole niihin jalallaan astunut. Siellä vallitsee ikuinen, kuollut talvi, emmekä me edes tiedä, elääkö siellä mikään eläinsuku.
»Siellä ulettuu siis, kuten äsken sanoin, lumiraja aina maahan asti. Täällä tarvitsisi meidän, jos se muuten olisi mahdollista, nousta kaksi tai kolmetuhatta jalkaa korkealle, ennen kun tulisimme paikkoihin, joissa lumi pysyy suvellakin sulamatta. Kääntöpiirien välillä taas täytyy vuoren olla vähintään viiden- tai kuudentoista tuhannen jalan korkuisen, siis hyvin korkean, jotta lumi voi sillä pysyä sulamatta.
»Näette siis, lapseni, ett’eivät enemmän tai vähemmän suoraan lankeavat auringonsäteet ratkaise maan isompaa tai pienempää lämpömäärää, vaan että myöskin korkeus tai ylipäänsä maan asema on tässä asiassa määrääjänä. On olemassa lämpimiä maita, joissa on hyvin korkeita vuoria. Voi silloin sattua, että niiden juurella ollaan kääntöpiirien välillä, n.s. tropiikeissa, puolivälissä niiden korkeutta tavataan lauhkea ilmanala kaikkine kasvullisuuksineen, ja huipulla lunta, joka ei koskaan sula.»