»Te ette saa laisinkaan pitää pistoolia täällä vaunussa», sanoi kuljettaja ankarasti.
»Toivoisin, etten olisi koskaan nähnyt sitä!» huusi kauppaneuvos vihan vallassa; »tuossa on», lisäsi hän sitten ja heitti aseen, laisinkaan ajattelematta, että ikkuna oli paikallaan, keskeltä ruutua ulos tielle, niin että sirpaleita lensi ympäri vaunun ja putosi kilisten ulos kovalle viertotielle.
»Jeesus Maria», kirkui nainen, »minun hattuni!»
»Herra, ruutu maksaa yhden guldenin ja viisikolmatta kreuzeria!» huusi kuljettaja.
Tällä hetkellä nainen veti hiukkasiksi ammutun, ihmeen kauniisti koristetun ja aikoinaan nauhoilla ja kukilla somistetun olkihatun murskatusta kotelosta. Koko suuri panos oli mennyt viistoon sen lävitse ja pirstonut sen tykkänään, niin että repaleet roikkuivat, ja ensi kertaa äännähti nyt toinenkin vaunun nurkassa oleva matkustaja, päästäen sellaisen äänen kuin joku sisäelin olisi pamahtanut hänessä rikki. Mutta miltei samalla hetkellä hän taukosi taas ja rupesi nyt niin tuimasti aivastelemaan ja yskimään, että kävi ihan siniseksi kasveiltaan.
»Ja tässä on koko pielus ammuttu hajalle!» huusi nyt kyytivirkamies, joka oli siepannut pois hattukotelon saadakseen aiheutetusta vahingosta selon. »Herra, te saatte nähdä kamalan suuren laskun!»
»Minun hattuni, hyvä Jumala, minun hattuni!» vaikeroi samalla nainen, »mitä minä nyt panen päähäni, mitä minä panen päähäni?»
»Mielellänihän minä maksan kaikki», voihki kauppaneuvos aivan epätoivoissaan, »kun vain sanotte minulle, mitä se maksaa!»
»Voi sun suutari», huusi kuljettaja äkkiä, katsoen kelloaan, »nyt olemme viivytelleet tässä jo puolikahdeksatta minuuttia, ja minä tulen asemalle liian myöhään — vetäkäähän hameenne sisälle, hyvä rouva — heittäkää se roska tielle, sitä ei kuitenkaan voi enää käyttää; kas niin», sanoi hän sitten, lyöden oven kiinni ja asettuen entiselle paikalleen, »anna mennä, kuski!»
»Tuolla maassa on vielä pyssy», sanoi tämä luoden muhoilevan syrjäsilmäyksen ja viitaten peukalollaan olkapäänsä ylitse, »jätämmekö me sen sinne?»