»Jotakin vieläkin pahempaako kuin matka?»
»Pahempaa? — niin ja ei, kuten haluatte!»
»Ja mitä sitten?»
»Teidän täytyy mennä naimisiin.»
»Naimisiin?» huusi kauppaneuvos ponnahtaen pystyyn nojatuolistaan ja luoden aran katseen oveen. »Jos Dorothee olisi kuullut sen sanan!»
»Naimisiin», varmensi tohtori, joka itse nyt ensi kertaa ajatteli sellaista keinoa, mutta oli olevinaan aivan kuin olisi jo kuukausimääriä harkinnut asian syitä ja vastasyitä, perusteita ja esteitä, eikä muka nyt enää voinut olla avaamatta sydäntään. »Naimisiin», toisti hän vielä kerran ja nuuskasi hitaasti, harkitsevasta. »Ja mitä pikemmin päätätte naida, sen parempi teille. Pitkää aikaa teillä ei siihen ylimalkaan enää ole.»
»Järjetöntä!» sanoi kauppaneuvos, joka oli tointunut ensi kauhustaan ja vaipui uudelleen tuoliinsa. »Naimisiin? Kysykäähän Dorotheeltani, mitä hän siitä sanoisi.»
»Dorotheelta?» huudahti tohtori, pudistaen päätään harmistuneesti ja halveksivasti, »Dorotheelta! - Mitä teidän Dorotheenne meihin kuuluu, kun on kysymys teidän elinaikaisesta mukavuudestanne ja terveydestänne?»
»Mukavuudestani? — Niin, sitä minä voin kuvitella», sanoi kauppaneuvos. »Ettäkö minä ottaisin helvetin talooni? — Ei, tohtori, maksani uskon teidän haltuunne, mutta en kotirauhaani. Jos nyt ei voi olla toisin, niin lähden matkaan — olkoon menneeksi; minä joudun perikatoon, oli miten oli. — Mutta kuinka? — mihin? — millä keinoin? — kuinka kauvas?»
»Teidän on ennen kaikkea matkustettava», sanoi tohtori nopeasti, tahtomatta, viisaasti kylläkin, tällä kertaa väkisin pakottaa toista keinoa käyttämään. »Aika neuvon keksii, ja jos nousette täällä aikaisin huomenaamulla kyytirattaille, niin voitte ylihuomenna kello kuuden junalla valita, missä maailman seuduissa haluatte käydä, sillä silloin olette rautatien varrella.»