»Minäkö?» huusi kauppaneuvos, kurkistaen hämmästyneenä peitteen alta.
»Niin minä tiedän, että sen pitää pysyä vielä salaisuutena», rauhoitti vieras häntä, »ja minun vaiteliaisuuteeni voitte luottaa. Mutta joka tapauksessa on teille hyvin onnellinen sattuma, että myöhästyin tänään aamujunalta ja saavuin liian myöhään Koburgista: olen kauppahuone Helboldt ja Pojan matkustaja ja myyn hienoja viinejä ja samppanjoja. —Helboldt ja Poika, herra kauppaneuvos, minun tarvitsee mainita teille ainoastaan se nimi, ja te ymmärrätte, että vain onnellinen sattuma saattoi pidättää minua vielä täällä. Helboldt ja Poika pitää kaupaksi todellakin loistavia viinejä, enkä epäile vähintäkään, että te tilaatte niitä runsaasti parhaan valikoiman mukaan. Tässä», jatkoi hän sitten, ottaen vähitellen kaikista lukuisista taskuistaan pienen-pieniä nimilapuilla varustettuja pulloja ja asettaen ne hämmästyksestä todella sanattoman kauppaneuvoksen yöpöydälle, »olen tuonut teille mukanani heti parhaat laadut, joista varmaan löydätte sen, mitä etsitte».
»Mutta herra, totta vieköön», purkautui vihdoinkin kauppaneuvoksen suuttumus ilmoille, »piruko teitä riivaa, vai tahdotteko pitää minua narrinanne?»
»Minäkö, herra kauppaneuvos?»
»Siksikö te tänne tulitte? Ylistämään minulle happamia viinejä?» huusi nyt levossaan, unessaan — maksaa ja paisetta vielä laisinkaan lukuunottamatta — pahasti häiritty mies. »Sekö oli se hyvä uutinen, joka teillä oli minulle tuotavana?»
»Happamia viinejä, herra kauppaneuvos?» toisti viinien kauppamatkustaja aivan niinkuin joku olisi pistänyt häntä tikarilla. »Helboldt ja Poika — happamia viinejä — taivaan tähden, pyydän tuhannesti — ei edes meidän viinietikkamme —»
»Menkää helvettiin, herra!» keskeytti hänet tuo muutoin niin hiljainen, mutta nyt kuitenkin epätoivoiseksi saatettu pieni mies, »makaan täällä puolikuolleena vuoteessani, levätäkseni, hoitaakseni terveyttäni ja voidakseni jättää tämän kirotun pesän jo päivän koittaessa, ja te hyökkäätte petollisesti, vastoin kaikkia maan- ja kansanoikeuksia, huoneeseeni, rääkätäksenne minua omassa vuoteessani! Pankaa kirotut pullonne taas taskuihinne, älkääkä kiusatko minua!
»Mutta, herra kauppaneuvos, oleskellessanne täällä kauemmin — Helboldt ja Poika —»
»Minähän sanon teille, että matkustan vain tämän paikan kautta, herra!
Eikö se ole teille tarpeeksi selvää?»
»Mutta teidän veljentyttärenne —»