»Minä tiedän kyllä, herra kauppaneuvos», sanoi isäntä, hymyillen ystävälliseltä hymyään, »mutta kauhean lukuisat vieraat, jotka juuri tänä iltana tulivat — pelkkiä pyhiinvaeltajia —»
»Niin, sitä vastaan minulla ei ole mitään muistutettavaa; sanokaa minulle vain numeroni!»
»Minun täytyi sijoittaa se herra teidän kanssanne samaan huoneeseen», lausui mies epätoivoisen päättäväisesti.
»Minun huoneeseeni?» huusi kauppaneuvos, ja vähällä oli, ettei hän pudottanut kädessään pitämäänsä kynttilää; kynttiläsakset ainakin putosivat.
»Muu ei tosiaankaan ollut mahdollista.»
»Minun pitää siis maata tuon vieraan kanssa samassa huoneessa?»
»Vain yksi yö, paras herra kauppaneuvos. Hän on oikein kelpo mies ja minun hyvä ystäväni.»
»Mutta, piru viekään, miksi ette sitten ota häntä omaan huoneeseenne?» kysyi kauppaneuvos varsin johdonmukaisesti.
»Paras herra kauppaneuvos, minun huoneessani on jo vaimo ja neljä lasta», puolustelihe isäntä, samalla ikäänkuin lepytelläkseen silitellen hänen olkapäätään. »Kaikki, mikä on oikein —»
»Vaimo ja neljä lasta yhdessä huoneessa?» sanoi kauppaneuvos päätään pudistaen. »Mutta mitäpä se minuun kuuluu? Minä vuokrasin teiltä tänään iltapäivällä huoneen minulle yksin, ja maksan mielelläni siitä sen, mitä voitte vaatia molemmilta yhteensä. Toimittakaa vain vieras mies ulos sieltä; minä en voi maata toisen kanssa samassa huoneessa! Se on vastoin minun luontoani.»