»Hyvä herra», sanoi hän ja katsoi raskaasti huoaten ylös kirjastaan, kääntyen kokonaan toisen vuodetta kohti, »kuulkaahan, te ette ole vielä sanonut minulle edes nimeänne».
»Mahlhuber!» voihkaisi kauppaneuvos.
»Ah, rakas Mahlhuber, näyttää siltä, että ette kuitenkaan voi nukkua —»
»Ainakaan en niin kauan kuin kynttiläni palaa.»
»Siinä tapauksessa kenties suostuisitte», jatkoi tohtori, kuuntelematta vastaväitettä, »antamaan minulle apuanne eräässä hyvin vaikeassa asiassa».
»Apuani?» sanoi kauppaneuvos, nousten säikähtyneenä istumaan vuoteessaan, »hyvä herra tohtori, minä en voi auttaa itseänikään enkä laisinkaan aio sekaantua toisten ihmisten asioihin enempää kuin jo olen aivan vastoin tahtoani niihin sekaantunut. Kun vain sallisitte minun —»
»En pyydä teiltä mitään muuta kuin neuvoanne», sanoi tohtori, kiinnittämättä suurempaa huomiota puheeseen. »Teille ei tule siitä vähintäkään vastuunalaisuutta, teidän nimeänne ei edes mainita asian yhteydessä. Kuten sanottu, vain neuvoanne minä toivon, sillä olen jo usein huomannut, että aivan puolueettoman, levollisen miehen arvostelu monta kertaa osuu helposti ja kuin leikkien oikeaan, meidän kuolevais-parkojen koettaessa turhaan päästä jotakin keinotekoista tietä onnelliseen, tyydyttävään tulokseen. Se koskee erään sellaisen ihmisen elämää ja kuolemaa, joka teki mitä inhoittavimpia, mitä kehnoimpia rikoksia —»
»Elämää ja kuolemaa?» huusi kauppaneuvos, säikähtyneenä.
»Pyydän, älkää keskeyttäkö!» sanoi tohtori, ojentaen samalla kättään kaukaista tyhjää huoneennurkkaa kohti ja jatkaen kumealla, mutta innostuneella äänellä, »— joka teki mitä inhoittavimpia, mitä kehnoimpia rikoksia kristillisen tai, oikeammin, teeskennellyn hurskauden varjossa, pääsi luikertelemalla perheisiin ja vietteli tyttäret, tunkeutui liikkeisiin ja saattoi ne vararikkoon, liittyi miljoonamiehiin ja imi heidät tyhjiksi, kunnes he epätoivoissaan riensivät nopeaan kuolemaan tai kurjuudessa ja hivuttavassa taudissa hoippuivat hautaansa kohti. Viimeinen sattunut tapaus on pelottavin, enkä tiedä vielä, mitä seurauksia siitä on. Siveellisten lakiemme mukaan ei sellainen rikollinen saa jäädä rankaisematta, ja kuitenkaan häntä ei voi panna kiinni, kuitenkin hän on tähän saakka ovelasti osannut välttää kaikkea, mikä antaisi oikeudelle vähimmässäkään määrin tilaisuutta ahdistaa häntä —»
»Senhän täytyy olla paatunut roisto!» huudahti kauppaneuvos, puolittain siinä toivossa, että hän tämän huomautuksen tehtyään taas voisi vetäytyä peitteensä alle ja saisi katkaistuksi keskustelun tältä päivältä, mutta puoleksi myöskin valtionkansalaisen oikein kauhuntuntein sellaista hirviötä kohtaan uskonnon varjossa kylvi tuskaa ja kurjuutta maailmaan ja jota maallinen oikeus kaiken lisäksi, huolimatta siitä, että hänen syyllisyytensä oli todistettu, ei voinut vangita ja murskata.