Tohtori, joka oli kääntynyt pöydän ääressä olevine tuoleineen häntä kohti, katsoi häneen hämmästyneenä paperiensa ylitse ja sanoi levollisesti: »Minun täytyy vakavasti pyytää teitä välttämään kaikkia senlaatuisia keskeytyksiä; muutoin katson olevani pakotettu lopettamaan lukemisen.» Kauppaneuvos harkitsi juuri, onko tuo ylimalkaan mikään uhkaus, kun tohtori, etsien kirjoituksestaan paikkaa, joka oli häipynyt hänen silmistään, jatkoi: »Hänen rintaansa ahdistaa, hengitys on raskasta, otsalla vahva hiki, yleistä pahoinvointia ja päänsärkyä —»
»Vakuutan teille, että —», huudahti kauppaneuvos ehdottomasti, mutta katkaisi nopeasti lauseensa ja nieli loput sanansa, kohdatessaan lukijan synkän, vihaisen katseen.
»Ihmeellistä», jatkoi tämä, antamatta sen enempää häiritä itseään, »että tämä tila usein lyhyeksi aikaa parani, jopa tauti miltei tykkänään poistuikin, palatakseen sitten sitä voimakkaampana, kunnes se vihdoin surmasi hänet. Nyt astui voimaan jälkisäädös, jonka mukaan — siinä tapauksessa, että perijätär kuolisi ennenkuin ehti tulla täysikäiseksi — huomattavia rahaeriä joutui hyväntekeväisyyslaitoksille ja muihin kristillisiin tarkoituksiin; mutta noin 100,000:aan taaleriin nousevan jäännöksen perijäksi oli määrätty kauppaneuvos Schöler.»
»Tyttö sai myrkkyä!» huusi toinen kauppaneuvos, lyöden kauhusta kädet yhteen vuoteessaan.
»Kauppaneuvos Schöler oli nyt vielä rikkaampi mies kuin ennen», luki tohtori hymyillen edelleen, »hän suri kyllä nuoren perijättären kuolemaa kokonaisen vuoden, käyttäen mustaa pukua sekä leveätä harsoa lakkinsa ympärillä, mutta otti tuntuvan omaisuuden viivyttelemättä haltuunsa ja eli komeasti ja iloisesti.
»Vielä oli olemassa pankkiirin köyhä, mutta läheinen sukulainen, hänen sisarensa poikapuoli, joka kuitenkaan, ollen nuori ja kevytmielinen, ei koskaan ollut vanhan rikkaan herran suosiossa. Karl, se oli nuoren miehen nimi, oli erittäin hyvä, kunnon poika, tosin kyllä useimmiten pennitön, mutta aina iloinen sielultaan ja mieleltään, kunnes hän kerran, ollessaan käynnillä enonsa talossa, oppi tuntemaan tämän tyttären ja — astui kuolettava nuoli sydämessään takaisin talon kynnyksen ylitse.
»Perheessä oli olemassa sellainen tarina, että tämän nuoren miehen isoäiti oli aikoinaan mennyt Intiassa naimisiin, kuollut siellä sittemmin ja jättänyt jälkeensä suunnattoman omaisuuden, jonka kuitenkin muuan malaijilainen hallitsija tahtoi tehdä erään väärin haltuun otetun seudun takia riidanalaiseksi ja joka jo lienee senvuoksi saattanut syntymään levottomuuksia eräässä tuolla seudulla olevassa piirissä. Muuanna aamuna astuu äkkiä eräs päivänpaahtama mies, näöltään matruusia muistuttava, nuoren miehen ovesta sisään, kysyy häneltä, eikö hän ole Karl Neumann, erään Intiassa kuolleen Katarina Neumann-nimisen rouvan pojanpoika, ja onko hän saanut käsiinsä sieltä hänelle tulevan perinnön, noin seitsemän miljoonaa Espanjan taaleria.»
»Seitsemän miljoonaa taaleria!» kuiskasi kauppaneuvos hämmästyneenä puoliääneen itsekseen.
»Karl hätkähti», jatkoi tohtori, »aivan kuin hän olisi tehnyt rikoksen ja yllätetty; veri pakeni hänen poskiltaan, hänen jäsenensä tutisivat, ja hänen täytyi pitää tuolista kiinni, pysyäkseen pystyssä.»
»'Seitsemän miljoonaa taaleria', ähki hän, seitsemän miljoonaa taaleria
— Intiassa?'