»Saisinko pyytää teitä sammuttamaan kynttilän? Minä en voi ennen nukkua, ja se on tulenvaarallistakin.»
»Sanonpa teille jotakin, herra Mahlhuber», vastasi hänen makuutoverinsa ystävällisesti; »katson olevani pakotettu antamaan teille selvityksen, jotta ette olisi levottomampi kuin on tarpeen: — olen tahallani jättänyt kynttilän palamaan.»
»Mutta miksi, taivaan tähden?»
»Sanonpa teille», huokasi tohtori, »että niin kauan kuin täyden kuun aikana kynttilä palaa yöllä huoneessani, makaan levollisesti, — mutta heti kun sen sammutan, rupean kävelemään unissani.»
»Hyvä Jumala», voihkaisi kauppaneuvos, »se nyt vielä puuttui!»
»Jos haluatte», jatkoi tuo kamala mies levollisesti, »niin sammutan kynttilän heti, mutta pyydän teitä vakavasti sitten pidättämään minua, jos yritän kiivetä ulos ikkunasta. Me asumme kyllä vain toisessa kerroksessa, mutta ikkunan alla on kiviä.»
»Hyvä herra», sanoi kauppaneuvos, ollen aivan suunniltaan, »älkää pahastuko, mutta kun teillä on sellainen tauti, niin teidän pitäisi asua yksin ja mieluimmin sellaisessa huoneessa, jossa on ristikot ikkunain edessä».
»Teidän takianne olinkin pyytänyt, että isäntä sijoittaisi teidät muualle», sanoi tohtori aivan levollisesti. »Siis: vaaditteko, että sammutan kynttilän?»
»En, Herran tähden, en!» huusi kauppaneuvos.
»Niinpä toivotan teille oikein hyvää lepoa!» sanoi tohtori Wickendorf, kääntyi, ja oli jo seuraavassa silmänräpäyksessä vaipunut makeaan ja syvään uneen.