»Sairasko?» toisti Mahlhuber ja hengähti helpotuksesta, sillä keskustelu luisui alalle, jolla hän tunsi olevansa kotonaan, »sairasko? — olen ja en; ei oikeastaan voi käyttää sanaa sairas. Oletteko koskaan kuullut puhuttavan suuresta maksasta?»
»Suuresta maksasta? Olenpa kylläkin. Strassburgilaisia pidetään parhaimpina, mutta kälyni on saavuttanut niin suuren taidon niiden valmistamisessa, ettei niitä voi laisinkaan enää eroittaa strassburgilaisista.»
»Ei, sitä minä en tarkoita», sanoi kauppaneuvos hämillään, ja vilkaisi epäluuloisesti vastapäätä istuvaa vierasta, jonka silmät kyllä olivat yhä vielä kiinni, mutta jonka suupielissä hän kuitenkin luuli huomaavansa pahanilkistä värähtelyä, »minä itse sairastan sitä — maksani on kolme tuumaa liian suuri».
»Kolme tuumaa? Taivas varjelkoon!» sanoi nainen, »mutta mistä te tiedätte sen niin tarkalleen?»
»Oh, tiede on siinä asiassa huomattavasti edistynyt», jatkoi kauppaneuvos nopeasti, »sellainen rasvainen epämuodostuma maksassa ei meidän aikanamme liene ollenkaan harvinainen, ja sen suhteesta kylkiluihin, palleaan ja vatsaan voi kutakuinkin tarkkaan laskea, kuinka suuri se on.»
Nainen liikahti hiukan tuskaisena istuimellaan ja kauppaneuvos jatkoi: »Tämän sairauden kanssa yhteydessä on, vaikka lääkärini yhä vielä tahtoo väittää sitä vastaan, muuan ei suinkaan mitätön leikkaus, jonka sain joku aika sitten kestää.»
»Leikkaus? Mutta, minä pyydän —»
»No, se ei ollut suorastaan hengenvaarallinen», lisäsi kertoja nopeasti, sillä hän pelkäsi kuuntelijansa olevan siitä kenties huolissaan, »mutta jokainen ihmisruumiiseen tehty viillos on tavallaan vaarallinen, sillä eihän voi koskaan tietää, mitä seurauksia siitä on, mitkä jalot elimet siitä vioittuvat».
»Ah, kuulkaahan — jos teidän olisi oikein —»
»Se oli vain pään hiusten peittämässä osassa oleva paise», jatkoi pieni mies, otti matkalakin päästään ja taivutti päätään naiseen päin, »jokseenkin kyyhkysenmunan kokoinen paise, katsokaahan tänne, — se liikkui hiukan, kun sormella kosketti sitä, eikä se oikeastaan ollut erikoisen kipeä. Mutta omituista oli, että teki kipeää, jos siihen kauan painoi; paise pysyi aivan sinällään, olipa kieli tahmeinen tai ei; mutta kun olin hetken aikaa painanut sitä, niin suuni kuivui merkillisesti ja rupesi maistumaan eriskummaiselta, mädältä.»