»Mutta, minä pyydän, lakatkaa Herran tähden!» huusi nainen kauhuissaan, »minä pyörryn, jos jatkatte vielä kaksikaan minuuttia sellaisia hirveitä asioita! Mitä teidän paiseenne minuun kuuluvat?»
»Mutta sehän on leikattu pois!» huusi kauppaneuvos, joka näytti luulevan, että nainen ei ollut vielä oikein ymmärtänyt häntä, »ja juuri tuo neule —»
»Minä huudan apua, jollette lakkaa!» keskeytti nainen hänen puheensa, käyden tosiaankin kalmankalpeaksi. »Herra, olenhan sanonut teille, etten voi kuulla teidän inhoittavia kuvauksianne. Pitäkää te maksanne ja paiseenne omina tietoinanne, tai minä menen ulos istumaan kuljettajan viereen. — Jeesus Maria! Minun hermoni!»
»Saanko ehkä tarjota teille hieman hajuvettä?» sanoi arasti herra kauppaneuvos, joka ei laisinkaan ollut olettanut saavansa kuulla sellaisia väitteitä sairauttaan vastaan, pistäen samalla kätensä taskuun, etsiäkseen pikku pulloaan; »se tekee ehkä hyvää teille».
»Kiitos, kyllä», sanoi nainen ja ojensi kätensä, ottaakseensa tarjotun hajuveden vastaan. Mutta herra Mahlhuberilla itselläänkään ei vielä ollut sitä, ja oikeanpuolinen takintasku oli niin täynnä eri esineitä: paperiin kiedottuja sämpylöitä, silmälasikotelo, nuuskarasia, ja sitten kirottu pistooli, että hän vakaasti päätti tänä iltana panna ne matka-arkkuunsa alimmaiseksi. Hän ei saattanut laisinkaan löytää pikku pulloa, ja hän rupesi, kun nainen yhäti piti kättään ojennettuna, yhä huolestuneempana ottamaan esiin eri esineitä ja panemaan niitä vieretysten.
»En lainkaan ymmärrä», mutisi hän sitä tehdessään, »mihin muualle — Darothee — olisi voinut pistää sen pikku pullon, kuin — kuin tähän takataskuun. Tuo tuossa on paperiin kääritty sämpylä — tämä», hän otti taskustaan pistoolin ja pani sen viereensä, »tämä on —»
»Herran tähden, mitä te pyssyllä teette?» huusi nainen niin kovalla äänellä, että heitä vastapäätä oleva vieras heräsi, aukaisi silmänsä ja katsahti heitä pikaisesti, mutta vaipui sitten jälleen entiseen asentoonsa, »se ei kai kuitenkaan ole ladattu?»
»Vielä mitä!» hymyili kauppaneuvos hämillään. Hän oli vihdoinkin löytänyt pullosen ja ojentanut sen naapurittarelleen ja koetti nyt, saadakseen hänet vakuutetuksi, puhaltaa epäillyn pistoolin piipun lävitse. Mutta turhaan hän puhalsi posket pullolleen ja kävi aivan punaiseksi kasvoiltaan.
»Se on tukossa», sanoi hän sitten, joko itseänsä tai pistooliansa puolustellen.
»Älkää vain pitäkö tuota kauheaa kapinetta minua kohden käännettynä!» huusi nainen, joka oli kaikkea muuta kuin rauhoittunut epäonnistuneesta yrityksestä; »jos se laukeisi.»