Ei nyt mua ilahuta
Kevään sulo, ihana,
Yhtä etsin ainoata,
Hän on läsnä, kaukana;
Turhaan avaan syliäni
Tälle haahmo-kuvallein,
Ah! sen nään mä edessäni,
En saa painaa sydämein.
Ihanainen! jos sä tulet
Lumo-linnastais mun luo;
Kukkaist' kylvän missä kulet
Kauneimmat kuin kevät tuo.
Kuule lauluu lehvikoissa,
Kuin myös lähde lirisee!
Armas, pienimmässä koissa,
Löytyy onni rakkaille.
Mad. Belmont. Ah! kuinka liikuttava loppu!… Lapsi-parka on kokonaan liikutettu siitä.
Lotta. Olkoon sen tehnyt ken tahansa, se on lähtenyt sydämestä joka tuntee rakkauden, vain miten?
Selicour (nojaiten Lottaan päin). Se on hyvin huvittava ylistys.
Kaarle. Mitä? hän kiittää…
Selicour (pikaisesti kääntyen Kaarle Firminiin päin). Eikö se ole totta, ystävä!
Mad. Belmont. Minulle se kävi luita myöten.
Selicour (mad. Belmontia kohti). Se on liika hyvyys, rouva!
Kaarle. Kuin minä sen ymmärrän?