Loviisa. Vieläpä te olette shakki-pelissäkin minulle yhden voiton velkaa. Eikö koeteta yhtä, herra von Walter?
(Taas äänettömyys.)
Loviisa. Se kirje-reppu, herra von Walter, jonka kerran lupasin teille neuloa — sitä olen alotellut — tulkaapa katsemaan sen kaavaa!
(Äänettömyyttä vaan.)
Loviisa. O, kuinka minä olen kurja!
Ferdinand (seisoen kuin ennenkin). Se saattaisi olla totta.
Loviisa. Minun syyni ei ole, herra von Walter, että te nyt niin huonosti huvitutte.
Ferdinand (nauraa loukaten). Sillä ethän sinä muka mitä taida minun tylsälle hiljaisuudelleni?
Loviisa. Johan minä sen edeltä arvasin, ett'emme me tätä nykyä tule hyvin toimeen yhdessä. Säikähdinkin heti, sen tunnustan, kun isäni lähetitte asialle. — Herra von Walter, minä luulen että tämä hetki on meille molemmille yhtä tukala. — Jos ette pahaksi pane, niin menen minä ja kutsun muutamia tuttaviani tänne.
Ferdinand. Meneppä ja tee se! Niin menen paikalla minäkin ja kutsun tuttaviani.