Sohvi (katsoo hämmästyksissä häneen). Hyvä Jumala! Mitä teette te, lady? Mikä teillä on?
Lady (säikähtyneenä). Sinä kalvenet? — Olenko ehkä mitä liikaa sanonut? — kuule vielä — saat kaikki kuulla —
Sohvi (katselee peljästyneenä ympärinsä). Minua peloittaa, milady — minua peloittaa — en tarvitse enää mitään kuulla!
Lady. Liittoni majuorin kanssa — sinä ja maa-ilma olette väärässä, kun luulette sen olevan hovi-juonia — Sohvi elä punastu — elä häpeä mun tähteni — se on mun rakkauteni tekoa!
Sohvi. Kuinka oikein arvasin!
Lady. Minä petin heidät, Sohvi — sen heikon ruhtinan — sen kavalan Walterin — sen hullun marsalkin — Kukin näistä on valmis vannomaan sen, että tämä naimis-kauppa on sopivin keino minut herttualle pelastaa, meidän liitto vielä lujemmin yhdistää! — Jaa, meidän liittomme iäksi ratkaista! iäksi katkaista nämä häpeälliset kahleet! — Valhellut valehtelijat! Heikon vaimon pettämät! — Te itse tuotte nyt minulle rakastettuni! Sitähän minä vaan tahdoinkin — Kun hänet vaan kerran saan — o silloin iäti hyvästi, tämä inhoittava loisto —
Toinen kohtaus.
Ruhtinan vanha kammari-palvelija, joka tuo koristin-rasiata.
Edelliset.
Palvelija. Hänen herttuallinen korkeutensa käski sanoa terveisiä ja lähettää teille nämä briljantit häiksenne! Ne juuri tuotiin Venedigistä.
Lady (on avannut laatikon ja peräytyy säikähtäen). Mies! mitä maksoi herttua näistä kivistä?