Loviisa (seisoo liikahtamatta, sitten riutuvalla äänellä). O, vanhurskas Jumala!
Wurm. Isällenne ette toivottavasti katsone tämän armollisen taksan jälkeen pannuksi liian korkeata hintaa?
Loviisa (kävelee edes-takaisin, levottomasti). Jaa, jaa! Se on tosi! Niitä suojelee totuudelta heidän oma kehnoutensa, niinkuin kerubimin miekat — Auttakoon kaikki-valtias sinua, isäni! Tyttäresi voipi kuolla edestäsi, vaan ei syntiä tehdä!
Wurm. Tämä lienee hänelle, mies-paralle, aivan uutta — "Loviisani," sanoi hän minulle, "on minut maahan langettanut! Loviisani nostaa minut taas ylöskin!" — Minä juoksen, mamseli, hänelle vastuunne saattamaan!
(On lähtevinänsä.)
Loviisa (juoksee hänen perästänsä ja pidättää hänet). Elkää menkö! elkää menkö! Hiljaa! — Kuinka nopea tämä kiro-henki on, kun missä ihmisten hävittäminen on kysymyksessä! Minä olen hänet langettanut! Minun pitää nostaa hänet taas ylöskin! Sanokaa jotakin! Antakaa neuvoa! Mitä voin minä tehdä? Mitä pitää mun tehdä?
Wurm. Tässä ei ole kuin yksi ainoa keino!
Loviisa. Ja se on?
Wurm. Jota isännekin pyytää —
Loviisa. Isänikin? — Mikä keino se on?