Lady. Näitkö hänet siis? Tuleeko hän?
Sohvi. Ihan paikalla. Hän oli koti-vaatteissaan ja aikoi vaan kiireimmän mukaan pukea toiset vaatteet päällensä.
Lady. Elä hänestä virka mitään — ole vaiti! Minä vapisen kuin pahan-tekijä, että tulen näkemään sen onnellisen, jonka sydämen tunteet ovat niin hirmuisen yhden-laiset minun sydämeni kanssa — No, kuinka hän otti kutsumukseni vastaan?
Sohvi. Näytti hämmästyvän, rupesi miettimään, katsoi minuun suurilla silmillä ja oli ääneti. Minulla oli vastuut valmisna hänen epäyksiinsä, vaan katsahtaen minuun niin, että hämmästyin, vastasi hän: teidän emäntänne vaatii minulta sitä, mitä aioin huomenna itse häneltä pyytää.
Lady (levotoinna). Saat mennä, Sohvi! Surkuttele minua! Minun täytyy punastua, jos hän vaan on tavallinenkin vaimo, ja jos hän tavallista enempi on, menehtyä.
Sohvi. Vaan, milady, muistakaa, kuka olette. Ottakaa syntynne, arvonne ja valtanne nyt avuksenne! Ylpeämmän sydämen pitää teissä korottamaan muun ylpeän asunne!
Lady (ajatuksissaan), Mitä se hupakko rupattaa?
Sohvi (uteliaasti). Tahi sattumastako vaan juuri tänään kalliimmat hohto-kivet sädehtivät päällänne? Sattumastako vaan juuri tänään puitte päällenne parhaimmat vaatteet, sattumastako vaan etuhuoneenne vilisevät palvelijoita ja lakeijoja, ehkä vaan ei odoteta muita kuin sitä porvarin-tyttöä?
Lady (edes takaisin, vihoissaan). Paha henki! Lemmon seikka, että vaimoilla vaimon-heikkouksia näkemään on semmoiset ilvekseu-silmät! — Mutta kuinka syvään, kuinka syvään enkö jo ole langennut, koska tuommoinen kappale arvaa ajatukseni!
Kammari-palvelija (tulee sisään). Mamseli Milleritär!