Miller (sillä välin luopumattomasti tähystäen rahaa, ihastuksella). Jääpikö se siis minun omakseni? Jääpikö? — Vaan mieleni käypi pahaksi siitä, että lähdette pois. — Ja maltappa aikaa, kun minä nyt rupean ylpeäksi! Pöyhkenen ja pöhötyn niin että! (Panee hatun päähänsä ja töytää ulos-päin.) Ja torin varrella tahdon minä nyt antaa soitto-tuntiani enkä polttaa muuta kuin kolmea kuningasta, ja jos minä enää koskaan istun kolmen äyrin oluelassa, niin vieköön minut se ja se!
(Tahtoo mennä pois.)
Ferdinand. Elä mene! Ole vaiti! ja pane rahat taskuusi! (Painavasti.) Tämän iltaa vaan vielä ole vaiti, ja tee minulle mieliksi eläkä enää anna soitto-tuntia.
Miller (vielä kiihkoisemmin, tarttuen häntä liiviin, riemuiten.) Ja, herra, tyttäreni! (Laskien hänet irti.) Rahasta ei mies paljon parane — rahasta ei — Söinpä minä potaattia eli pyy-paistia, se on yhden tekevä, täysi on täysi, ja tuo takki on ainiaan hyvä, kunne Jumalan päivä ei paista hihojen läpi. — Minusta on se kaikki jonkin-joutavaa. — Vaan tytölle on tämä siunaus hyvä; mitä hänen silmistänsä vaan näen hänen toivovan, se pitää hänen saaman.
Ferdinand (keskeyttää kiireesti). Hiljaa, hiljaa —
Miller (aina vilkkaammin). Ja hänen pitää oppiman Ranskan kieltä ja menuettia tanssimaan ja laulamaan, niin että siitä sanomissa kirjoitetaan; ja saali pitää hänellä oleman kuin parailla hovineuvoksen-tyttärillä, ja paletotti, vai miksi lemmoksi ne sitä kutsuvat, ja soittajan tyttärestä pitää puhuttaman viiden penin-kulman päässäkin.
Ferdinand (tarttuu hänen käteensä kauheimmalla liikutuksella). Kyllä jo! kyllä jo! Jumalan tähden, ole vaiti! Tämän päivää vaan vielä ole vaiti! Se olkoon ainoa kiitos, jonka sinulta vaadin.
Kuudes kohtaus.
Loviisa limonadin kanssa, ja Edelliset.
Loviisa (itkeneillä silmin ja vapisevalla äänellä, talrikilla tuoden lasia majuorille). Olkaa hyvä ja sanokaa, jos tämä ei olisi kylläksi väkevää.