Perällä SOTAMIEHIÄ liehuvilla lipuilla. Enemmän etupuolella
KUNINGAS ja BURGUNDIN HERTTUA, molempain ruhtinasten käsivarsilla
JOHANNA, kuolinhaava rinnassa, aivan tunnotoinna. Astuvat verkan
eteenpäin. AGNES SOREL syöksee sisälle.
Sorel (lankee kuninkaan kaulaan).
Te vapaa ootte — Teidät jällen saan!
Kuningas.
Ma vapaa oon — Oon moisen hinnan eestä!
Sorel.
Johanna! Voi, hän loppuu!
Burgund.
Hän on kuollut!
Hän enkelinä lähtee! Tuskatoinna
Kuin nukkuvainen laps' hän tässä lepää.
On taivon rauha hänen kasvoissaan;
Ei rinta nouse, mutta henkeä
Tok' hänen lämpimässä käissään tunnen.
Kuningas.
Hän mennyt on — ei valvehille nouse,
Hän maata matalaa ei koskaan nää.
Hän tuonne kirkkahana siirtyy, hän
Ei suruamme nää.
Sorel.
Hän silmänsä
Jo aukaisee, hän jällen hengittää.
Burgund (hämmästyksissä).
Hän tuonelasta palajaako vielä?
Hän nousee taas! Hän seisoo!
Johanna (seisoo varsin suorana ja katselee ympärillensä).
Missä olen?
Burgund.
Sun omaistes, sun kansalaistes luona!