Kuningas.
Sun ystäväis, sun kuninkaasi kanssa.
Johanna (häntä kauvan tarkasteltuansa).
En, velho enpä oo, en tottakaan!
Kuningas.
Sa hurskas oot kuin Herran enkeli;
Vaan meidän silmiämme yöhyt peitti.
Johanna (katselee ympärillensä iloisesti hymyillen).
Oi, oonko tottakin nyt omaisissa,
Mua eikö kammota ja hyljätä,
Mua eikö sadatella, katsotaanko
Mua leppeästi? — Nyt ma kaikki tunnen.
Tää kuninkaani on! Nää Franskan liput!
Mun lippuain en näe vaan — Miss' on se!
En ilman lippua ma tulla tohdi!
Sen mestarini mulle antoi, sen
Mun hänen istuimelleen tuoda täytyy;
Sen näyttää voin, sen uskollisna kannoin.
Kuningas (silmät pois käännettynä).
Häll' lippu antakaat!
(Hänelle kurotetaan lippu. Hän seisoo varsin suorana
lippu kädessä. — Rusottava hohde valaisee taivasta).
Oi, näättekö te, ilman kaarta tuolla?
Nyt taivas kultaporttilonsa avaa.
Siell' enkeleitten seurueessa loistain
Hän poika kallis paarmoillansa seisoo
Ja helmojansa armahana tarjoo.
Kuin minun on? — Mua pilvet nostavat —
Mun haarniskani siipiverhoks' muuttuu.
Pois täältä — pois — maa taantuu — lyhykäinen
On tuska — ijankaikkinen on rauha!
(Lippu lankee hänen kädestänsä, hän uupuu kuolleena sen päälle maata. — Kaikki seisovat pitkän aikaa äänettömässä mielenliikutuksessa. — Kuningas viittaa hiljaa, ja kaikki liput lasketaan hänen päällensä, niin että kokonaan peittävät hänen).
End of Project Gutenberg's Orleans'in neitsyt, by Friedrich von Schiller