EDELLISET. RHEIMS'IN ARKKIPIISPA. DUNOIS. Du CHATEL haarniskaan
puetun ritarin RAOULIN KANSSA.
Arkkipiispa (saattaa Bastardin kuninkaan luo ja panee heidän kätensä yhteen).
Syleilkäätte, prinssit!
Pois riita heittäkäät ja vihan kauna,
Kun taivas itse puolellemme käy.
(Dunois syleilee kuningasta).
Kaarlo.
Mua hämmingistä päästäkäätte. Mitä
Tää vakavaisuutenne tietää? Kuinka
Tuo äkki muutos syntyi?
Arkkipiispa (vie ritarin esiin ja asettaa hänen kuninkaan eteen).
Haastakaat!
Raoul.
Kuus' toista lippua, Lothringin kansaa,
Ol' meillä koossa, sulle tuotavaksi,
Ja Baudricour, yks' Vaucouleurs'in mies,
Ol' johtajamme. Vermantonin luo
Kun päästy ol' ja laaksoon tultiin, josta
Yonne juoksee, tanterella vastassamme
Ol' vainoja ja miekat välkkyivät,
Kun taaksepäin me katsottiin. Ol' meidät
Kaks' joukkiota saartanut, ei voiton,
Ei pääsön toivehetta ollut: silloin
Ei mielet uljahimmat kestäneet,
Ja antauntaa aattelivat kaikki.
Kun päällysmiesten kesken neuvoa
Viel' etsittiin, vaan eipä löytty — silloin
Meill' outo kumma silmihimme astui!
Kas, metsän synkiköstä äkkiä
Tul' neitsyt nuori, päässä kyperä
Kuin sodan jumalalla, kaunihina
Ja hirveänä nähdä; kiehkuroina
Sen hiukset hartioille vierivät,
Ja valo kirkas niinkuin taivahista
Hänt' ympäröitsi, äänehen kun lausui:
Mit' aattelette! Vihollista vastaan!
Jos heitä ois kuin meren hiekkaa, Herra
Ja pyhä neitsyt teitä johdattaa!
Ja lipun kantajalta äkkiä
Hän lipun temmasi ja joukon eessä
Niin valtiaana, rohkeana riensi.
Me hämmästyin ja vasten tahtoamme
Minn' lippu vie ja neitsyt, seurataan,
Ja vihollista vastaan oitis käymme.
Hän pakosalle syöksähtää,
Hän häiryksissä, liikkumatta seisoo
Ja avo-silmin ällämöitsee kummaa,
Jon eessään nähdä saa — vaan äkkiä,
Kuin taivas itse häntä säikyttäisi,
Ja kilvet, miekat luotaan viskaten
Tuo joukko suuri sinnetänne juoksee;
Kuin suunniltansa, taakse katsomatta,
Niin mies kuin ratsu virtaan karkaja
Ja vastuksetta surman saaliiks käy;
Miestappoo se ol! ei tappelua!
Kaks' tuhat miestä tanterelle jäi
Pait niitä, jotka virta vei, ja meistä
Ei ainoata puutu.
Kaarlo.
Kummallista!
Niin, kummallista tottakin!
Sorel.
Ja neitsyt
Sen suuren ihmeen aikaan sai? No, mistä
Hän on? Ja kenkä?
Raoul.
Sen hän kuninkaalle
Vaan ilmottaa. Hän tietäjäksi lausuu
Ja taivon profetaksi itseään.
Ja ennenkuin jo kuuhut vaihtuu, tahtoo
Orleansia hän auttaa. Kansa häneen
Jo uskaltaa ja tappeluhun hartoo.
Hän sotajoukkoamme seuraa, tänne
Hän kohta saapuu.
(Kellojen ääntä ja aseitten kalsketta kuuluu.)
Kuulkaat pauhua
Ja kelloja! Hän on se, kansa häntä
Nyt tervehtää.