(Kaikki ritarit kalskuttavat keihäitä ja osottavat rohkeutta).
Dunois.
Tää neitsyt meille johtajaksi anna!
Me empimättä käymme, minkä vaan
Se taivahainen meitä viedä tahtoo,
Ja häntä suojaa urhomiekka tää!
La Hire.
Maa-ilman sotavoimaa emme pelkää,
Kun joukkojemme eessä neitsyt käy.
On hällä rinnallansa voitontuoja:
Hän meitä johdattaa, tuo vahva suoja!
(Ritarit kalskuttavat lujasti aseitansa ja astuvat eteen päin).
Kaarlo.
Niin, neitsyt, joukkojamme johda sie,
Ja ruhtinaamme sua seuratkoot.
Tää miekka, korkehimman johdon merkki,
Jon Connetabli suutuksissa hylkäs,
On arvoisamman käden löytänyt.
Se ottaos, oi profetissa suuri,
Ja ollos vieläkin —
Johanna.
Ei, korkea Dauphin!
Maa-ilman välikappaleella tuolla
Mun herrallein ei voitto lankeaa.
Ma toisen miekan tiedän, jolla voiton
Ma saan. Sen sulle neuvon, niinkuin henki
Sen mulle näyttikin; se tuota.
Kaarlo.
Lausu!
Johanna.
Fjerboys'in vanhaan kaupunkiin sa pannos,
Siell' pyhän Katarinan kirkkomaalla
On holvi, jonne sotasaalihista
On paljon rautaa koottu. Miekka, jonka
Ma tarvitsen, on sälyn alla siellä.
Se kolmois-liljasista kultaisista,
Sen lappehesen poltetuista, tutaan.
Se miekka tuota, sillä voitto saadaan.
Kaarlo.
Se kaikki tehtäköön, min hän nyt käskee.
Johanna.
Ja lippu valkea mun kantaa anna
Ja ruusureunuksella ympäröitty.
Ja lippusessa taivon kuninkaatar
On Jeesus-lapsen kanssa nähtävä
Maapallon päällä seisomassa. Sillä
Niin pyhä äiti neuvonut on mulle.