Dunois.
Hän luonnon suuren lempilapsi on,
Kuin mie, ja mulle yhden vertainen.
Hän kättä ruhtinaista halventaisi,
Hän, jok' on enkeleitten morsian,
Hän joka päänsä sulkee loistohon,
Maa-ilman kruunuloita kirkkahampaan,
Hän joka kaikki, mit' on suurta, korkeaa,
Niin piennä jalkojensa alla näkee?
Sill' ruhtinasten kaikki istuimet
Jos päällistyksiin, tähtiin asti, koottais,
Ei sinne ennättäis, miss' yllä maan
Hän seisoo majesteetissaan.
La Hire.
No, kuninkaamme päättäköön.
Dunois.
Ei itse
Hän päättäköön. Hän Franskan vapautti
Ja sydämeltään vapaa olkoon itse.
La Hire.
Kas, tuoll' on kuningas!
Toinen Kohtaus.
EDELLISET. KAARLO. AGNES SOREL. Du CHATEL ja CHATILLON.
Kaarlo (Chatillonille).
Hän tulee? Kuninkaaks', te mainitsette,
Mua tunnustaa ja kunnioittaa tahtoo.
Chatillon.
Tääll' kuninkaallisessa kaupungissaan,
Chalons'issa, mun herrani Burgund
Sun jalkais juureen lankee. — Minun käski
Hän kuninkaana sua tervehtää.
Hän mua seuraa, itse kohta saapuu.
Sorel.
Oi, auringota kaunokaista päivän,
Jok' auvon tuo ja suosion ja rauhan.
Chatillon.
Hän kahden sadan huovin kanssa tulee
Ja jalkais juureen tahtoo langeta;
Vaan hänpä oottaa, ettet tuota salli,
Ett' orpanana häntä syleilet.