Ja teitä vainosin! Ja teidän heitin!
Kaarlo.
Oi hiljaa! Malttakaat!
Burgund.
Tuon Brittiläisen
Ma kruunautin! Häntä tottelin!
Ja teitä, haltiaani, surmaan syöksin!
Kaarlo.
Ei siitä! Kaikk' on anteeks' suotu. Kaikki
Tää ainokainen hetki pyyhkii pois.
Se sattumaa, se onnen juonta ol!
Burgund (tarttuu hänen käteensä).
Ma kaikki korvaan! Mua uskokaat!
Kaikk' kärsimykset teille palkitaan,
Te valtakunnan kaiken saatte jälleen —
Maakylää pientä ei se vaille jää!
Kaarlo.
Me yhtynynnä ollaan. Vihollista
En pelkää.
Burgund.
Uskokaat, ett' ilomielin
En kiistaan käynyt. Oi, jos tietäisitte —
Miks' ette häntä luokseni te panneet?
(Osottaen Sorelia).
En hänen itkuaan ois kestää voinut,
— Nyt hornan valta meitä toisistamme
Ei riistä, rinta rintahan kun liittyi!
Nyt paikkani ma löysin oikean:
Tän syömen luona harhatieni loppuu.
Arkkipiispa (astuu heidän väliinsä).
Te yhtynynnä ootte. Franska nousee
Kuin Feniks-lintu nuorra tuhastaan,
Ja loiston aika vastahamme koittaa.
Maan haavat käyvät kiinni, kaupungit
Ja kylät raastetut, ne raunioistaan
Niin uljahana taasen nousevat,
Ja ruoho uusi tantereita verhoo —
Vaan taistelunne uhrit, kuolon vieraat,
Ei nouse; kyyneltulva tuottamanne
On vuotanut ja vuotaneeksi jää;
On polvi kasvavainen kukkiva,
Vaan mennyt surman saalihina ol',
Ja lasten onni isiä ei nosta.
Se heelmänä on veljesriidastanne!
Siit' oppikaatte! Sodan jumalaa
Te kammokaat, kun miekan paljastatte.
On helppo suurten vaino nostattaa,
Vaan nöyränä, kuin haukka ilman teiltä
Taas miehen käille laskee, ihmis-ääntä
Tuo raivojumala ei kuulla tahdo.
Ei vasta päin, kuin äsken, taivahista
Käy avuntuoja oikeahan aikaan.
Burgund.
Oi Sire! On rinnallanne enkeli
— Miss' on hän? Miks' en häntä täällä nää?
Kaarlo.
Miss', missä on Johanna? Miksi puuttuu
Hän tänä suurra juhlahetkenä,
Jonk' itse meille tuotti?