Fastolf.
Pois, Burgund! Urhon viime silmäystä
Ei haahmo petturin saa myrkyttää!
Dunois.
Oi Talbot julma! Voittaa mahdotoin!
Kah, mahdatkos niin ahtahasen paikkaan,
Ja Franskan laaja maa sun roima-mieltäs
Ei voinut tyydyttää. — Nyt vasta, Sire,
Ma kuninkaaksi teitä tervehdän:
Niin kauvan otsallanne kruunu horjui,
Kuin tuossa ruumihissa henki liikkui.
Kaarlo (kuollutta äänetöinnä katseltuansa).
On ylhäisempi hänen voittanut,
Me emme! Franskan tanterella nukkuu
Hän niinkuin urho kilvellänsä, jota
Ei jättää tahtois. Pois hän kantakaat!
(Sotamiehet nostavat ruumiin maasta ja kantavat sen pois).
Häll' rauha olkoon! Oivan muistomerkin
Hän saakoon! Franskan sydämessä, jossa
Hän urhotyönsä päätti, hänen luunsa
Myös kätkyköön! Niin kauvas miekallaan
Ei kenkään tunkenut. Se paikka, missä
Hän löytään, hautakirjoituksen antaa.
Fastolf (antaen miekkansa pois).
Sun vankis, herra, oon.
Kaarlo (antaa miekan hänelle takaisin).
Ei tunnon työtä
Ei sota julma estä, vapaana
Te haltianne hautaan saattakaat.
Du Chatel — Agnes pelkää, tuskastaan
Hän päästäkäät ja tieto viekäät, että
Me eletään ja voiton saimme; Rheims'iin
Hän loistehella saattakaat!
(Du Chatel menee).
Kahdeksas Kohtaus.
EDELLISET. La HIRE.
Dunois.
La Hire,
Miss' neitsyt on?
La Hire.
Kuin? Tuota kysyn teiltä.
Hän teidän rinnallanne taisteli.