Talbot.
On kohta loppu, maalle ikuiselle
Ma tomurahdut annan, jotka tuskan
Ja riemun vuoks' ma ruumihiksi sain —
Ja mahtavasta Talbotista, joka
Maa-ilman mainehellaan täytti, muuta
Ei jää kuin kouran täysi multaa. — Niin
Käy ihmisen — ja voitto ainoa,
Jon elon taistelusta saavutamme,
On varma tieto mailman tyhjyydestä
Ja harras kammo niihin kaikkihin,
Mit' arvokasta oil ja suurta meistä.
Seitsemäs Kohtaus.
KAARLO. BURGUND. DUNOIS. Du CHATEL ja SOTAMIEHIÄ tulee esiin.
Burgund.
Me vallin saimme.
Dunois.
Päivä meidän on.
Kaarlo (havaiten Talbotin).
Kah, kenpä tuossa vastenmielisesti
Jäähyväisiä auringolle heittää?
Se hankinnaltaan halpa mies ei oo.
Hänt' auttakaat, jos apu häll' on hyödyks'.
(Sotamiehiä kuninkaan seurueesta tulee lisää).
Fastolf.
Pois! Kunniata kuollehelle, jota
Te elämässä aina kavahditte!
Burgund.
Oi, mitä näänkään! Talbot verissänsä!
(Menee häntä kohden. Talbot tuijottaa häntä ja kuolee).