Johanna.
Nyt, ilkipintainen, sun juones huomaan!
Mun valhekarkailulla tappelusta
Oot houkutellut, monta Brittiläistä
Sen kautta kuolemasta auttain. Vaan
Nyt turmio sun itses sauttaa.
Musta Ritari.
Miksi
Mua tavotat ja kintereissäni
Niin hurjapäänä kuljet. Minun ei
Oo määrä sinun miekkas kautta kuolla.
Johanna.
Sua sydämeni pohjukasta kammon,
Kuin yötä, jonka muodon lainasit.
Sua maalimasta pyyhkimähän pois
Mua vihan kiihko vaatii ankarasti.
Ken ootkaan? Silmäs näytä. — Talbot'in
Jos tappelussa kaatuvan ma nähnyt
En ois, sun Talbot'iks' ma luulisin.
Musta Ritari.
No, etkös ennushengen ääntä kuule?
Johanna.
Se rinnan pohjukasta julki huutaa,
Ett' eessäni on turmio.
Musta Ritari.
Johanna
D'arc! Rheims'in porttiloille tunkenut
Oot voiton lentimillä. Kunniaas
Jo tyydy. Laske onni, joka sua
Kuin orja palvellut on, ennen kuin
Se suutuksissa karkaa: vakavuutta
Se kammoo, isäntänsä pettää aina.
Johanna.
Miks' kesken kulkuani käsketkään
Mun seisahtaa ja työni heittää. Sen
Ma täytän, lupaukseni ma suorin.
Musta Ritari.
Sua vastustaa ei auta. Taistelussa
Jok' ainoassa voitat. — Taisteluun
Äl' lähde toki. Varotusta kuule!
Johanna.
Ma luotani en miekkaa laske ennen
Kuin korskan Englannin ma lannistan.
Musta Ritari.
Kas, tuolla nousee tornin korkehin
Rheims, matkas määrä — hiippakirkkojen
Näät välkkyvän: sinn' loistehella riennät,
Sun kuninkaasi kruunaat, lupaukses
Sa suoritat. — Vaan käännä takaisin!
Äl' lähde sinne! Varotusta kuule!