Johanna.
Ken oot sa valhekieli liukas, joka
Mua säikyttää ja huumauttaa pyydät?
Kuin rohkenitkaan väärää ennustusta
Mull' viekkahasti lausua!
(Musta ritari koettaa paeta, mutta neitsyt astuu hänen tiellensä).
Ei, vastaa
Mull' puolestas, tai kuole tuohon paikkaan.
(Hankkii sivaltaa häntä miekalla).
Musta Ritari (koskee häntä kädellänsä, neitsyt jää järkähtämättä seisomaan).
Tapa mitä kuolon on!
(Pimeyttä. Salamaa ja jyristystä. Ritari katoo).
Johanna.
Tuo eläväinen ei. Se valhe-haamu
Ol' tuonelasta, henki ilkeä,
Jok' allikosta tulta suitsuvasta
Nous' säikäystä mulle tuomaan. Keitä
Ma Herran miekan kanssa pelkäisin?
Ma voitollisna tieni käydä tahdon,
Ja vaikka horna itse ahdistaisi,
Se rohkeuttani ei lannistaisi!
(Hankkii mennä).
Kymmenes Kohtaus.
LIONEL. JOHANNA.
Lionel.
Käy taisteluhun hylky. — Molemmat
Me elävänä emme täältä lähde.
Sa uljahimmat meistä lyönyt oot;
On Talbot jalo suuren elämänsä
Mun helmahani heittänyt. — Sen sulle
Ma kostan taikka kuolen itse. Mutta
Ett' tietäisit, jos elän taikka kuolen,
Ken kunniaa sull' tuo — Oon Lionel
Englantilaisten viime päällysmies,
Ja voittamatta miekkani on vielä.
(Hyökkää häntä vastaan; hetken taisteltua
neitsyt lyö miekan hänen kädestänsä).
Oi, onnen juonta!