Ei! Niin ei! Maassa sinun eessäs —
Johanna (hankkii nostaa häntä seisoalle).
Nouse!
Mik' on sun? Itses unhotat ja mun.
Sorel.
Oi salli! Riemun pakko jalkoihis
Mun viskaa — sydämeni tunnontulvaa
Mun Luojan eessä täytyy tyhjentää:
Sun haahmossas ma häntä palvelen,
Sie taivon enkelinä herrani
Toit Rheims'ihin ja kruunun hälle annat.
Mit' ennen hurmoksissakaan en nähnyt,
Käy täydeks'! Saattojoukko valmistuu,
On jnhlahankkinassa kuningas,
Ja koossa päärit, kruunun mahtavan
Sen arvomerkkilöitä kantamassa;
Päin hiippakirkkoa jo kansa tulvaa,
Ja riemastusta kuuluu, kellot soivat.
Tät! onnenrikkautt' en kantaa voi!
(Johanna auttaa häntä hiljaa seisoalle. Agnes Sorel hillitsee
itsensä hetkeksi, katsellen neitsyttä tyyskemmin silmiin).
Yks'vakaiseksi, jäykäks' aina jäät;
Luot onnea vaan onnea et maista.
On rintas kylmä, riemujamme hylkäät,
Oot taivon kirkkautta nähdä saanut,
Ja mailman onni sydämees ei koske.
(Johanna tarttuu kiireesti hänen käteensä,
mutta hellittää siitä äkkiä taas).
Oi, joska tuntisit, jos nainen oisit!
Paa poijes taminees, on sota loppu,
Käy su'un hempeämmän puolle taas!
Sua sydämeni säikähtää, niinkauvan
Kuin ankara sa oot kuin itse Pollos.
Johanna.
Oi, mitä multa vaadit!
Sorel.
Asees riisu!
Pois tamineesi heitä! Rakkaus
Ei rautapaidan alle päästä voi,
Oi, nainen oo, ja rakkautta tunnet.
Johanna.
Ne riisuisinko? Nytkö? Kuolemalle
Ma rinnan tahdon paljastaa! Ei nyt!
— Oi, joska vaski seitsenkertainen
Mua juhliltanne itseltänikin suojais!
Sorel.
Kreiv' Dunois sua pyytää. Sydän jalo,
Jok' urhotöille vaan ja kunnialle
On altis, sulle hartahasti hehkuu.
Oi, ihanaa on urhon lempi saada,
Vaan ihanampi vielä häntä lempiä.
(Johanna kääntyy kauhistuksella pois).
Sa häntä kammot! — Hant'et lempiä
Vaan taida — Häntä kammoisitkos! Kammoks'
Se onpi, joka hellikkomme ryöstää,
Vaan hellikosta sie et tiedäkään!
On mieles tyyni — tuntea jos voisit —
Johanna.
Mua surkutellos! Sattumaani itke!
Sorel.
Mit' onnestas vois vielä puuttua?
Oot sanas täyttänyt, on Franska vapaa,
Sun kuninkaasi voitollisna tuonut
Oot Reims'ihin ja mainioksi tullut;
Sua suuri kansa kiittää, kunnioittaa;
Sun ylistystäs kilvan veisataan,
Sie juhlan jumalattarena oot;
Ja kruunu päässä itse kuningas
Ei julkisemmin loista.
Johanna.
Oi, jos voisin
Maan uumenissa piileskellä!