Hänt' oisko tappaa tarvinnut? Oi kuinka
Sen tehdä taisin, häntä silmähän
Kun näin? Ei, ennen omaan rintanani
Ma kalvan syössyt oisin? Väärin ol'ko,
Ett' ihmisyyttä tunsin? Syntiäkö
On sääli? — Sääli! Kuulitkos sen ääntä,
Kun surman saalihiksi toiset syöksit?
Se ääni miks' ei soinut. Wales'ilainen,
Tuo hemmokas, kun henkeänsä pyysi?
Oi sydän! taivon valkeutta peijaat,
Kun säälin ääntä kuullehesi kiistät.
Miks' hänen silmähänsä katsoa,
Miks hänen kasvojaan mun nähdä täytyi?
Oi onnetoin! Kun katselit, sun velkas
Jo alkoi. Sokeoita Herra käyttää;
Sun umpisilmin tuot'ois tullut täyttää!
Kun katselit, sun Herra hylkäs pois,
Ja hornan alho, sulle aukes!
(Huilunsoitto uudistuu; hän vaipuu hiljaiseen surumielisyyteen).
Sauva hurskas! miksi, miksi
Miekkahan sun vaihdoin pois!
Tammi pyhä! etten ääntäs
Milloinkaan ma kuullut ois!
Taivon neitsyt! ettet mulle
Tullut oisi konsanaan!
Kruunus korjaa, siit' en sulle
Ylistystä annakaan.
Taivon näin ma avonaisna,
Autuasten kasvot näin!
Maassa viivyn hehkuvaisna,
Taivas taantuu mielestäin!
Miksi työtä raskahinta
Tahtos tuima mulle toi!
Voiko puutua se rinta,
Jolle taivas tunnon loi?
Voimas jos sa tahdot näyttää,
Voitpa puhtaina käyttää,
Enkeleitä, heimojas,
Saada loistohuoneestas,
Autuaita, joit' ei vaiva
Sorra, eikä tunto kaiva!
Toimestaan siis neito päästä,
Paimentyttö heikko säästä!
Huolinko ma tappeluista,
Taisteluista valtiain?
Viatoinna vuoriloilla
Lampahissa kuljin vain.
Mutta sieltä pois mun ryöstit,
Ruhtinasten seuraan veit,
Synnin suuhun niin mun syöstit,
Syylliseksi itse teit!
Toinen Kohtaus.
AGNES SOREL. JOHANNA.
Sorel (tulee syvässä mielenliikutuksessa; nähden neitsyen hän kiiruhtaa esiin ja lankee hänen kaulaansa; vähän mietittyänsä hellittää hän äkkiä pois ja lankee hänen jalkainsa juureen).