(Kätkee kasvonsa Louisonin rintaa vastaan. Claude Marie, Etienne
ja Bertrand ilmestyvät ja jäävät kainona etäälle seisomaan).
Margot.
No tulkaat!
Sie Etienne! Sie Bertrand! Claude Marie!
Ei sisko ylpiele; leppeästi
Hän haastelee, niinkuin ei koskaan ennen.
Kun meidän keskellämme vielä liikkui.
(He astuvat lähemmäksi ja hankkivat antaa hänelle kättä; Johanna
katselee heitä tylsin silmin ja vaipuu syvään hämmästykseen).
Johanna.
Miss' ollut oon? Onk' unta pitkällistä
Kaikk' ollut vaan, ja valvahdinko? Oonko
Ma Dom Remi'sta poissa; Eikö totta?
Ma taikatammen alle uinahdin
Ja valvahdin, ja ympärilläni
On hellät tuttavani seisomassa?
Ma kuninkaista, tappotantereista
Ja urostöistä unta näin — Ne kaikki
Ol' haavehia vaan — Sill' unta selvää
Sen tammen alla nähdään — Kuinka Rheims'iin
Te saittekin? Ja kuinka itse tänne
Ma sain? En Dom Remi'sta koskaan
Oo lähtenyt! Se myöntäkäät ja hoivaa
Mull' antakaat.
Louison.
Tää Rheims on. Urostöistä
Et unta nähnyt vaan; ne täyttä totta
Oot itse tehnyt. — Ympärilles katso
Ja kultatamineitas sormin koske!
(Johanna lyö rintohinsa, vaipuu ajatuksiin ja säikähtää).
Bertrand.
Tuon kyperän mun käistäni te saitte.
Claude Marie.
Ei ihmekään, ett' unta näkevänne
Te arvelette; työnne, vehkehenne
Ei unta nähden kummemmasti liittyis.
Johanna (äkkiä).
Oi tulkaat! Joutukaamme! Teidän kera
Käyn suojahamme, isän helmaan taas.
Louison.
Niin, tullos, tullos!