Kuningas.
Tän Franskan kruunun taivon Jumala
On kuninkaille aina antanut.
Vaan senpä nähtävällä muotoa
Me hältä saimme.
(Kääntyen Johannaan).
Kas', tässä Herran käskyläinen, joka
Teill' synnynnäisen kuninkaanne tuotti
Ja niskoiltanne vieraan vallan mursi!
On hänen kunniansa kuin Denis'in,
Tuon pyhimyksen, maamme suojaajan,
Ja alttareita hälle nostetaan.
Kansa.
Oi terve, terve neitsyt, auttajamme!
(Toitotusta).
Kuningas (Johannalle).
Jos ihmislapsi oot kuin myö, niin lausu,
Mik' onni sua riemastuttaa voi?
Vaan isänmaas jos taivahissa on,
Jos korkeamman luonnon kirkkautta
Sa neidon ruumihissa kätket, pois
Tää silmiemme peite korjaa, että
Sua hohtohaahmossas me näämme, niin-
Kuin autuaat, ja maassa matalassa
Sua kumarramme.
(Yleistä äänettömyyttä; kaikkien silmät ovat neitsyeen kääntyneet).
Johanna (parkasee äkkiä).
Taivas, isäni!
Yhdestoista Kohtaus.
THIBAUT tulee väkijoukosta ja seisoo vastapäätä häntä.
Useammat äänet.
Kuin? Hänen isänsä!
Thibaut.
Niin, niinpä niin,
Mie kurja, jonka taivon oikeus
Toi omaa lasta vastaan kantajaksi.