(Sotamiehet tulevat esiin, huomaavat, perällä ollen,
Johannan ja horjuvat säikähdyksissä taaksepäin).
Isabella.
Miks' seisahdatte?
Sotamiehet.
Kies auta!
Isabella.
Aavehia näättekö?
Te sotureitako? Ei pelkureita!
(Tunkee toisten välitse, astuu esiin
ja säikähtää, kun huomaa Johannan).
Oh, mitä näänkään!
(Malttaa äkkiä mielensä ja astuu häntä vastaan).
Vankini sa olet!
Johanna.
Niin olen.
(Raimona, pakenee osottaen epätoivon tuskaa).
Isabella (sotamiehille).
Rautoihin hän kohta pankaat!
(Sotamiehet lähestyvät neitsyttä peljäten;
hän tarjoo kätensä ja pannaan kahleisin).
Tää mahtava ja julma onko, joka
Kuin lampahia joukkojanne seuhtoi,
Jok' itseään ei suojata nyt voi?
Hän ihmehiä toimittaako, missä
Hänt' uskotaan, vaan naiseks' muuttuu kun
Hän miehen kohtaa?
(Neitsyelle).
Miksi joukkos heitit?
Miss' Dunois, sun ritaris, nyt on?
Johanna.
Oon karkotettu.
Isabella (astuen hämmästyksissä taaksepäin).
Karkotettu? Kuinka?
Dauphinin luota?
Johanna.
Ällös tiedustelko?
Oon vallassas, mun kohtaloni määrää.